Jos otat rajoitetun datankäsittelyn käyttöön Googlessa (myös sen jälkeen, kun käyttäjä on klikannut "Älä myy henkilökohtaisia tietojani" ‑linkkiä), Google rajoittaa tiettyjen yksilöllisten tunnisteiden käytön ja muun palvelujen tarjoamisen yhteydessä käsiteltävän datan käytön vain tiettyihin liiketoimintatarkoituksiin täällä määritellyn mukaisesti.
Rajoitetun datankäsittelyn lisäksi tarjoamme datan poistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä asetuksia, jotka auttavat asiakkaitamme täyttämään vaatimukset. Yhdysvaltain osavaltioiden tietosuojalakien lisäyksiä koskevien ehtojen mukaisesti datan poistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä asetuksia sovelletaan taannehtivasti, kun toimimme sellaisen datan palveluntarjoajana, jota käsitellään rajoitetun datankäsittelyn ollessa käytössä.
Huom. Sisäänrakennettuun yksityisyyden suojaan ja datan minimointiin liittyvien käytäntöjemme vuoksi emme ehkä pysty joissakin tapauksissa tunnistamaan tiettyä käyttäjädataa, kun käyttäjä lähettää poistopyynnön. Emme esimerkiksi voi yleensä yhdistää sähköpostiosoitetta pseudonyymisiin mainostunnuksiin. Huomaa myös, että Googlen säilytyskäytännön mukaisesti saatamme joissakin tapauksissa säilyttää rajoitetun datankäsittelyn piiriin kuuluvaa dataa poistopyynnön jälkeen esimerkiksi luvattoman toiminnan ja väärinkäytösten torjumiseksi sekä mainoksiin liittyvien maksujen ja laskutuksen mahdollistamiseksi. Lisäksi joissakin tapauksissa koostamme dataa vain sisäisiin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi koostekampanjaraporttien luomiseen.
Suosittelemme, että kysyt lakineuvonnasta, miten voit parhaiten täyttää velvoitteesi.
Tuotteet, joissa rajoitettu datankäsittely on jo käytössä
Tuote | Mitä voit tehdä, kun saat datanpoistopyyntöjä |
Asiakaskohdistus* | Säilytämme mainostajien lataamia datatiedostoja vain niin kauan kuin asiakaskohdistusyleisöjen luominen ja käytäntöjenmukaisuuden varmistaminen sitä edellyttävät. Lue Miten Google käyttää asiakaskohdistusdataa? ‑artikkeli. Kun nämä prosessit ovat päättyneet, poistamme Google Adsiin tai ohjelmointirajapintaan ladatut datatiedostot viipymättä. Lisätietoa asiakaskohdistusyleisöjen päivittämisestä ja korvaamisesta on artikkelissa Asiakaslistan päivittäminen. |
Uudelleenmarkkinointi Floodlight-tagien avulla (Campaign Managerissa, Display & Video 360:ssä ja Search Ads 360:ssä) |
Mainostaja voi päättää, keitä uudelleenmarkkinointilistoille lisätään. Lisäksi asiakkaat voivat esimerkiksi seuraavia ominaisuuksia käyttämällä muuttaa sitä, miten kauan käyttäjät ovat uudelleenmarkkinointilistalla:
|
Konversioseuranta Floodlight-tagien avulla | Sisäänrakennettuun yksityisyyden suojaan ja tietojen minimointiin liittyvien käytäntöjemme vuoksi emme pysty tunnistamaan tiettyä Floodlight-käyttäjädataa, kun käyttäjä lähettää poistopyynnön. Emme esimerkiksi voi yhdistää sähköpostiosoitetta pseudonyymisiin Floodlight-tunnuksiin. Joissakin tapauksissa koostamme dataa vain sisäisiin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi koostekampanjaraporttien luomiseen. |
Campaign Manager 360:n valmiit listat | Mainostajat voivat päättää, miten kauan evästeitä käytetään tietyllä yleisölistalla. Jos haluat poistaa käyttäjän listalta, voit lisätä luvun 1 siihen evästeeseen liittyvän tunnisteen viereen, jonka haluat poistaa listalta. Saat lisätietoa Provided lists ‐ohjekeskusartikkelin kohdasta File formatting > File headers > Delete. |
Google Adsin toimipistemyynti (lataukset) | Google poistaa 30 päivän jälkeen mainostajan lataaman tapahtumadatan, jolle ei löydy vastinetta. Data, jolle löytyy vastine, poistetaan kuuden kuukauden jälkeen, jotta raportointi- ja käytäntöjenmukaisuustarkistuksille jää aikaa. Jos haluat poistaa datan ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut, ota yhteyttä asiakasvastaavaasi tai tukitiimiin Google Ads ‑tilin ohjekuvakkeesta |
Google Analytics |
Google Analytics on jo pidemmän aikaa sisältänyt ominaisuuksia ja käytäntöjä, jotka auttavat datan suojaamisessa. Erityisesti seuraavista ominaisuuksista voi olla hyötyä, kun arvioit sitä, miten Yhdysvaltain osavaltioiden tietosuojalait vaikuttavat yrityksesi yksilölliseen tilanteeseen ja Analyticsin käyttöön yrityksessä.
|
Rajoitettu datankäsittely ei ole 1.7.2023 alkaen ollut saatavilla Kaliforniassa oleville mainostajille, jotka hyödyntävät eri konteksteissa tapahtuvaa käyttäytymiseen perustuvaa mainontaa, kuten asiakaskohdistusta. Lisätietoa on tässä artikkelissa.
Tuotteet, joissa rajoitettu datankäsittely on otettava erikseen käyttöön
Tuote | Mitä voit tehdä, jotta täytät datan poistoa koskevat vaatimukset |
Uudelleenmarkkinointi Google Adsin avulla |
Kun otat rajoitetun datankäsittelyn käyttöön, käyttäjiä ei enää lisätä uudelleenmarkkinointilistoille eivätkä listoihin liittyvät toiminnot ole enää käytettävissä. Lue, miten voit poistaa personoidun mainonnan datan keräämisen käytöstä. Mitä tulee Googlelle ennen rajoitetun datankäsittelyn käyttöönottoa siirrettyyn dataan, Google ei ole asiakkaidensa palveluntarjoaja eikä tarjoa käyttäjäkohtaisia poistotyökaluja. Asiakkaat voivat kehottaa käyttäjiä tutustumaan Googlen avoimuusraporttiin ja asetuksiin, jotka löytyvät kunkin käyttäjän omalta Google-tililtä. Asiakkaat voivat valita kullekin listalle ajan, jonka jälkeen käyttäjät poistetaan kyseiseltä listalta automaattisesti. Huomaa kuitenkin, että jos tätä aikaa eli listan kestoa ensin lyhennetään ja sitten pidennetään (esimerkiksi 30 päivästä 15 päivään ja sitten takaisin 30 päivään), käyttäjää ei poisteta listalta. Listan luominen uudelleen eri kestolla edellyttää, että alkuperäinen lista poistetaan ja sen tilalle luodaan uusi. Lue lisää listojen ylläpidosta täältä. Jos käytät Google Analytics ‐tagia Google Adsin uudelleenmarkkinointiin, tutustu edellä olevaan Google Analytics ‐osioon. |
Konversioseuranta Google Adsin avulla | Sisäänrakennettuun yksityisyyden suojaan ja tietojen minimointiin liittyvien käytäntöjemme vuoksi emme pysty tunnistamaan käyttäjän tiettyä konversiodataa, kun käyttäjä lähettää poistopyynnön. Emme esimerkiksi voi yhdistää sähköpostiosoitetta pseudonyymisiin konversiotunnuksiin. Joissakin tapauksissa koostamme dataa vain sisäisiin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi koostekampanjaraporttien luomiseen. |