Google Assistantiin tehtävät muutokset

Vuosien varrella asioiden hoitaminen Assistantin avulla on helpottunut entisestään. Suurin kiitos tästä kuuluu palautetta antaneille käyttäjille. Parantaaksemme käyttökokemusta teemme muutamia muutoksia, joissa keskitytään laatuun ja luotettavuuteen. Näin Assistantin käyttö eri laitteilla on entistä helpompaa.

Kehitämme Google Assistantista aina vain hyödyllisempää ja priorisoimme sinulle tärkeitä käyttökokemuksia investoimalla teknologiaan, johon ne perustuvat. Tämän vuoksi joitakin vähän käytettyjä ominaisuuksia ei enää jatkossa tueta.

Jos käynnistät käytöstä poistuvan ominaisuuden, voit saada ilmoituksen siitä, että ominaisuus ei ole käytettävissä tietyn päivän jälkeen. Tämä koskee esimerkiksi näitä ominaisuuksia:

  • Äänikirjojen toistaminen ja ohjaaminen äänikomennoilla Google Play Kirjoissa. Voit edelleen striimata äänikirjoja mobiililaitteella.
  • Media-, musiikki- tai radioherätysten lisääminen tai käyttäminen laitteilla, joissa on Google Assistant sisäänrakennettuna. Voit luoda oman ohjelman, joka toimii samalla tavalla tai joka käyttää tavallista herätystä.
  • Reseptivihkon käyttö tai ylläpito, reseptien siirtäminen laitteelta toiselle, reseptivideoiden toistaminen tai yksityiskohtaisten reseptien näyttäminen. Voit hakea reseptejä verkosta ja YouTubesta Google Assistantin avulla.
  • Sekuntikellon hallinta Smart Display ‐laitteilla ja kaiuttimilla. Voit edelleen lisätä ajastimia ja hälytyksiä.
  • Laitteelle soittaminen tai viestin lähettäminen Google-perheryhmälle äänikomennoilla. Voit edelleen lähettää viestejä kaikkiin kotisi laitteisiin.
  • Sähköposti-, video- tai ääniviestin lähettäminen äänikomennoilla. Voit edelleen soittaa puheluita ja lähettää tekstiviestejä.
  • Tapahtuman ajankohdan muuttaminen Google Kalenterissa äänikomennoilla. Voit edelleen luoda uuden tapahtuman.
  • Viestien lukeminen ja lähettäminen, puheluiden soittaminen ja median ohjaaminen käyttämällä sovelluksien käynnistysohjelmaa Google Assistantin ajotilan kautta Google Mapsissa. Voit edelleen käyttää ääniohjausta Google Mapsissa samalla tavalla.
  • Uusien perhekelloilmoitusten lisääminen ja aiemmin lisättyjen kuuleminen. Voit luoda oman ohjelman, joka toimii samalla tavalla.
  • Calm-meditointiharjoituksen pyytäminen. Voit edelleen pyytää meditointivaihtoehtoja YouTuben kaltaisista mediapalveluista.
  • Treenien ääniohjaus ei ole enää saatavilla Fitbit Sense- ja Versa 3 ‐laitteilla. Treenejä voi aloittaa, lopettaa, keskeyttää ja jatkaa laitteen painikkeilla. Voit edelleen käyttää ääniohjausta Pixel Watcheilla.
  • Uniyhteenvetoja voi katsoa vain Google Smart Displaylla. Voit edelleen pyytää unitietoja äänikomennoilla kolmannen osapuolen älykelloista.
  • Kaiuttimien ja Smart Displayn kautta soitetut puhelut eivät näytä soittajan tunnusta, jos et käytä Duoa.
  • Työmatka-aika-arvioiden katsominen Smart Displaylla. Voit edelleen kysyä työmatka-aikoja ja saada reittiohjeita äänikomennoilla.
  • Omien matkasuunnitelmien tarkistaminen äänikomennoilla. Voit edelleen kysyä lennon tilaa.
  • Yhteystiedoista kysyminen. Voit edelleen soittaa puheluita yhteyshenkilöillesi.
  • Tiettyjen asioiden pyytäminen äänikomennoilla, esimerkiksi maksun lähettäminen, varauksen tekeminen tai postaaminen sosiaaliseen mediaan. Voit edelleen pyytää Assistantia avaamaan asennettuja sovelluksia. 

Palautteen antaminen

Voit antaa palautetta ja kertoa, miten haluat Assistantin toimivan nyt ja tulevaisuudessa. Tiedämme, että muutokset voivat vaikuttaa siihen, miten käytät Assistantia, ja pidämme sinut jatkossakin ajan tasalla ominaisuuksien muutoksista.

Jos haluat antaa palautetta Google Assistantista, sano "Hey Google, send feedback" ja jaa sitten kommenttisi. 

Lisätietoa

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
17349207359676148064
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
1633398
false
false