Avoimuus ja mainosilmoitukset

Käyttäjien luottamus Googlen tuotteisiin ja palveluihin on ensisijaisen tärkeää. Haluamme tarjota käyttäjille tietoa, jonka avulla he voivat tehdä päätöksiä verkossa näkemistään mainoksista.

Luottamus alustojamme käyttäviin mainostajiin auttaa meitä tarjoamaan kaikille käyttäjille hyödyllisen verkkokokemuksen. Tämä edellyttää avoimuutta sen suhteen, keitä mainostajat ovat ja missä he toimivat.

Tarkistamme alustojamme käyttävien mainostajien henkilöllisyyden ja lisäämme Google Ads ‑mainoksiin ilmoituksen, jossa näkyy mainostajan nimi ja toimipaikan sijainti.

Näin se toimii mainostajien kannalta

Mitä käyttäjät näkevät?

"Tästä mainoksesta" ‑kohdasta käyttäjät saavat tietoa siitä, miksi tietyt mainokset näkyvät Haussa, YouTubessa ja muissa Googlen palveluissa.

Ilmoituksesta näkyy mainostajan nimi ja rekisteröity toimipaikka, jotka on saatu mainostajalta Googlen todennusmenettelyn kautta.

Mistä Google saa mainostajan henkilöllisyyteen liittyvät tiedot?

Google tarkistaa mainostajan henkilöllisyyden mainostajantodennuksen avulla. Todennusvaatimus koskee sekä uusia että aiemmin luotuja Google Ads ‑tilejä. Todennusohjelman loppuunsaattaminen edellyttää, että mainostaja lähettää viralliset asiakirjat, joista käyvät ilmi mainostajan virallinen nimi ja osoite.

Miten Google käyttää mainostajan tietoja?

Ilmoituksessa näkyvä mainostajan nimi ja toimipaikan sijainti perustuvat tietoihin, jotka mainostaja on ilmoittanut todennusmenettelyn aikana. Pyrimme parantamaan avoimuutta jatkuvasti, ja osana tätä työtä saatamme tuoda julkisesti saataville Google Ads ‑tilejäsi, DV360-tilejäsi ja mainoskampanjoitasi koskevia tietoja mainostajakäytäntömme mukaisesti.

Miltä ilmoitukset näyttävät eri mainosmuodoissa?

Hakumainokset

Hakumainoksissa mainostajan todennetut tiedot voi tarkistaa klikkaamalla kolmen pisteen kuvaketta (tietokoneella) tai napauttamalla infokuvaketta (mobiililaitteella).

Display-mainokset

Display-mainokset tavoittavat suuren osan internetin käyttäjistä. Useimmiten mainoksesta voi saada lisätietoa klikkaamalla "Tästä mainoksesta" ‑kohtaa, johon pääsee Mainokseni-kuvakkeen Mainokseni-kuvake tai X-merkin kautta.

YouTube

YouTubessa "Tästä mainoksesta" ‑ilmoituksen saa näkyviin infokuvakkeesta tai kolmen pisteen kuvakkeesta . YouTube-mainoksissa on samat ilmoitukset kuin muilla alustoilla näkyvissä mainoksissa.

Mainostajasivut

Jos käyttäjä klikkaa mainosilmoituksesta "Katso lisää tämän mainostajan mainoksia", hän siirtyy mainostajaa koskevalle sivulle. Se sisältää kaikki kyseisen mainostajan julkaisemat hyväksytyt mainokset 30 edellisen päivän ajalta. Näin käyttäjä saa lisätietoa mainostajasta ja hänen on helpompi tehdä mainoksesta ilmoitus, jos se on hänen mielestään käytäntöjemme vastainen.

Sivulla näkyvät tiedot on saatu mainostajalta mainostajantodennuksen kautta. Lue lisää täältä.

Lisätietoa

Mainostajat voivat katsoa lisätietoja tilin todentamisesta

Oliko tästä apua?

Miten sivua voisi parantaa?
Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
2510147142334986960
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
73067
false
false
false