Kun Google Analytics 4 kerää dataa, se ei kirjaa tai tallenna IP-osoitteita.
- Analytics jättää pois mahdolliset EU-käyttäjiltä kerätyt IP-osoitteet ennen datan kirjaamista EU:ssa sijaitsevien verkkotunnusten tai palvelimien kautta.
Lisäksi Analyticsissa olevien asetusten avulla seuraavat voidaan poistaa käytöstä aluekohtaisesti:
- Google-signaalien datankeruu
- tarkan sijainti- ja laitedatan keruu.
Analytics ei kirjaa IP-osoitteita
Google Analytics 4 ei kirjaa tai tallenna yksittäisiä IP-osoitteita.
Analytics tarjoaa kuitenkin summittaista sijaintidataa johtamalla IP-osoitteesta seuraavat metatiedot: kaupunki (ja sen leveysaste ja pituuspiiri), maanosa, maa, alue, mantereen osa (sekä näiden tunnuksiin perustuvat vastineet). EU-alueen liikenteen osalta IP-osoitedataa käytetään vain sijaintidatan johtamiseen, minkä jälkeen se poistetaan välittömästi. Sitä ei lisätä lokeihin, siihen ei ole pääsyä eikä sitä käytetä mihinkään muihin tarkoituksiin.
Kun Analytics kerää mittausdataa, kaikki IP-osoitehaut tehdään EU:ssa sijaitsevilla palvelimilla, ennen kuin liikenne lähetetään Analyticsin palvelimille käsiteltäväksi.
EU-data kerätään EU:ssa
Google Analytics 4 kerää kaiken EU:n alueella olevista laitteista peräisin olevan datan EU:ssa sijaitsevien verkkotunnusten ja palvelimien kautta (laitteiden sijainti selvitetään IP-haulla), ennen kuin liikenne lähetetään Analyticsin palvelimille käsiteltäväksi.
Jos sinulla on käytössä Content Security Policy ‑käytäntö (CSP), päivitä määrityksesi (img-src- ja connect-src-säännöt) siten, että seuraavat Analyticsin käyttämät verkkotunnukset sallitaan:
- *.google-analytics.com
- *.analytics.google.com
Alueelliset asetukset
Google‑signaalit
Kun aktivoit Google-signaalit, voit ottaa niiden keräämisen käyttöön tai poistaa sen käytöstä aluekohtaisesti. Jos muokkaat Google-signaalien asetuksia ja poistat datankeruun käytöstä tietyllä alueella, Analytics säilyttää aiemmin kerätyn datan mutta ei enää kerää uutta dataa. Jos poistat Google-signaalien datankeruun käytöstä, sinulla ei enää ole pääsyä Analytics-dataan perustuviin uudelleenmarkkinointilistoihin, Mainonnan raportointi ‑ominaisuuksiin eikä demografisiin tietoihin tai kiinnostuksen kohteisiin. Lue, miten voit aktivoida Google-signaalit Google Analytics 4 ‐mittauskokonaisuuksissa.
Jos poistat Google-signaalit käytöstä, uudelleenmarkkinointi ei ole käytettävissä kyseisillä alueilla. Vaikutus ulottuu myös linkitettyjen Google Ads ‑tilien myöhempään konversiomallinnukseen ja ‑raportointiin.
Tarkan sijainti- ja laitedatan keruu
Voit ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä tarkan sijainti- ja laitedatan keruun aluekohtaisesti. Analytics kerää tätä dataa oletuksena. Jos poistat datankeruun käytöstä, Analytics ei kerää seuraavaa dataa:
- Kaupunki
- Leveysaste (kaupungin)
- Pituuspiiri (kaupungin)
- Selaimen alaversio
- Selaimen käyttäjäagentin merkkijono
- Laitteen brändi
- Laitteen malli
- Laitteen nimi
- Käyttöjärjestelmän alaversio
- Alustan alaversio
- Näytön resoluutio
Jos muokkaat asetuksia ja poistat datankeruun käytöstä tietyllä alueella, Analytics säilyttää aiemmin kerätyn datan mutta ei enää kerää uutta dataa.
Lue lisää tarkan sijainti- ja laitedatan keruusta.
Jos poistat tarkan sijainti- ja laitedatan keruun käytöstä tietyllä alueella, sitä koskevien mallinnettujen konversioiden määrä pienenee merkittävästi. Vaikutus ulottuu myös linkitettyjen Google Ads‑ ja Search Ads 360 ‑tilien myöhempään konversiomallinnukseen ja ‑raportointiin.