Nämä käytännöt koskevat AdSense for Search (AFS) ‑tuotteeseen integroitujen ominaisuuksien käyttöä. Tällä hetkellä käytettävissä on seuraavantyyppiset AFS-tuotteeseen integroidut ominaisuudet:
Selvyyden vuoksi todettakoon, että näissä käytännöissä
- "mainokset" tarkoittavat Googlen toimittamia mainoksia, eivät mitään sellaisia mainoksia (tai muita mainontatuotteita tai ‑palveluita), jotka eivät ole Googlen toimittamia
- "sisältö" tarkoittaa kaikkea sitä, mitä tarjoat käyttäjille, esimerkiksi julkaisijan luomaa, jaettua ja käyttäjien luomaa sisältöä, orgaanisia hakutuloksia, mainoksia (sekä Googlen että kolmansien osapuolten toimittamia) ja linkkejä muille sivustoille tai muihin sovelluksiin
- vaatimus siitä, että johonkin tarvitaan Googlen hyväksyntä, koskee vain Googlen palvelujen (esimerkiksi Googlen toimittamien mainosten) käyttöä.
Sinun on varmistettava, että käytät Googlen palveluja näiden käytäntöjen mukaisesti. Tämä koskee myös kaikkea sisältöä sellaisissa palveluissa, joissa Googlen palvelut on otettu käyttöön. Jos käytäntöjä ei noudateta, Google saattaa ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin, esimerkiksi 1) jäädyttää Googlen palvelujen tarjoamisen, 2) vaatia sinua lopettamaan Googlen palvelujen käyttämisen tai muokkaamaan palvelujen toteutusta tai 3) käyttää sovellettavan Googlen palvelusopimuksen tai Google AdSensen online-käyttöehtojen mukaisia oikeuksiaan tai johonkin muuhun asiaankuuluvaan, sinun ja Googlen väliseen sopimukseen perustuvia oikeuksiaan.
Yleiset tuotteeseen integroituja ominaisuuksia koskevat käytännöt
AFS-tuotteeseen integroitujen ominaisuuksien käyttöön sovelletaan seuraavia vaatimuksia:
- AFS-tuotteeseen integroituja ominaisuuksia ei saa sijoittaa palveluihin, joissa on Googlen julkaisijakäytäntöjen vastaista sisältöä. Lisäksi Google ei välttämättä toimita mainoksia palveluihin, joissa on Googlen julkaisijarajoituksissa rajoitettua sisältöä. Selvyyden vuoksi todettakoon, että
- Googlen julkaisijakäytännöt ja Googlen julkaisijarajoitukset koskevat kaikkea sisältöä palveluissa, joissa käytetään tuotteeseen integroituja ominaisuuksia, riippumatta siitä, näkyykö sisällön yhteydessä "Googlen syöttämiä mainoksia" (siinä merkityksessä, johon viitataan ja joka on määritelty Googlen julkaisijakäytännöissä ja Googlen julkaisijarajoituksissa)
- Googlen julkaisijakäytännöt koskevat kaikkea sisällön kaupallistamista Google-mainoskoodin avulla (mukaan luettuina tuotteeseen integroidut ominaisuudet).
- Googlen julkaisijarajoituksissa mainittuihin "mainoslähteisiin" sisältyvät näissä käytännöissä määritellyt "mainokset".
- Selvyyden vuoksi todettakoon, että AFS-tuotteeseen integroiduissa ominaisuuksissa on noudatettava kaikkia AFS:n käyttöä koskevia käytäntöjä. Näitä ovat esimerkiksi Google AdSense ‑ohjelmakäytännöt, AdSense for Search (AFS) ‑käytännöt, Googlen ohjelmasäännöt ja muut sovellettavat ohjelmakäytännöt.
- Tuotteeseen integroitujen ominaisuuksien elementtejä ei saa muokata tai suodattaa muutoin kuin AdSense-tilillä käytettävissä olevien Automaattisten mainosten asetusten ja Samantyyppisen haun asetusten kautta.
- AFS-tuotteeseen integroituja ominaisuuksia ei saa sijoittaa tavalla, joka aiheuttaa tahattomia klikkauksia tai muutoin hyödyntää vilpillisiä toteutusmenetelmiä tai herättää keinotekoisesti huomiota käyttäjien aktivoimiseksi. Esimerkkejä tästä ovat harhaanjohtavat tekstit tai elementit, joilla houkutellaan käyttämään tuotteeseen integroitua ominaisuutta (esim. "klikkaa tästä, niin saat parhaan tarjouksen"), tai tuotteeseen integroidun ominaisuuden toteuttaminen niin, että siitä tulee sisällön keskipiste.
Näiden yleisten käytäntöjen lisäksi kutakin tuotteeseen integroitua ominaisuutta koskevat omat lisäkäytäntönsä, jotka on kerrottu alla.
Samantyyppinen haku sisältösivuilla
Samantyyppinen haku sisältösivuilla ‑ominaisuuden käytössä on noudatettava sekä yleisiä tuotteeseen integroituja ominaisuuksia koskevia käytäntöjä että seuraavia käytäntöjä. Selvyyden vuoksi todettakoon, että "Samantyyppisellä haulla" tarkoitetaan alla Samantyyppistä hakua sisältösivuilla.
Yleiset
- Jos AFS:n käyttöön sovelletaan Google AdSensen online-käyttöehtoja, Samantyyppinen haku ‑ominaisuuden saa sijoittaa vain sivustoille, joilla on otettu käyttöön hakumainokset.
- Aina, kun käyttäjä klikkaa samantyyppistä hakutermiä, klikkauksen on johdettava sivustolla hakutulossivulle, jolla on termiin liittyviä tuloksia.
- Mainospyynnössä lähetettävien samantyyppisten hakutermien on oltava täsmälleen käyttäjän valitsemassa muodossa. Kun käyttäjä klikkaa termiä, jonka hän näkee samantyyppisessä hakuyksikössä (esim. "kukkakimppu"), Googlelle lähetettävässä pyynnössä on oltava sama termi (tässä esimerkissä "kukkakimppu", ei "kukkia" tai "kukkakimpun toimitus").
Kumppanin ehdottamat termit
Kumppanin ehdottamat termit ovat ehdotuksia, joiden tarkoituksena on täydentää hakutermejä, jotka Google on luonut samantyyppistä hakuyksikköä varten. Termit saadaan samantyyppisen haun pyynnön terms-parametrista. Google voi käyttää tai olla käyttämättä näitä termejä harkintansa mukaan. Kumppanin ehdottamien termien on oltava seuraavien käytäntöjen mukaisia:
- Ehdotukset eivät saa sisältää mitään Googlen julkaisijakäytännöissä kiellettyä. Lisäksi Google ei välttämättä toimita mainoksia, jos ehdotuksissa on Googlen julkaisijarajoituksissa rajoitettua sisältöä.
- Ehdotukset on valittava niin, että ne sisältävät osuvimmat hakulausekkeet, ei niin, että ne käynnistävät tiettyjä mainoksia (esim. sellaisia, jotka tuottavat korkean klikkauskohtaisen hinnan) tai lisäävät muutoin keinotekoisesti impressioiden, klikkausten ja/tai konversioiden määrää.
- Sinun on varmistettava, etteivät ehdotetut termit aiheuta mainosten kohdistamista tietyille käyttäjille tai käyttäjäryhmälle kiinnostuksen kohteiden tai muiden yhteisten ominaisuuksien (esim. demografisten tietojen) perusteella. Selvyyden vuoksi todettakoon, että ehdotukset saavat
- sisältää sellaista kiinnostuksen kohteisiin tai muihin ominaisuuksiin liittyvää tietoa, joka on selvästi peräisin vain sivun sisällöstä
- sisältää termejä, jotka ovat samankielisiä kuin käyttäjän alkuperäinen hakulauseke.
Lisäksi Google ei huomioi kumppanin ehdottamia termejä seuraavissa tapauksissa:
- Sivulta ei ole saatavilla välimuistiin tallennettuja sisältösignaaleja (esim. sivua ei ole indeksoitu ja kirjattu Googlen järjestelmiin), paitsi kun sivu on lähetetty
ignoredPageParams
-parametrin kautta. - Hankit liikennettä sivulle, jolla näkyy samantyyppinen hakuyksikkö, eikä mainosaineistotekstiä ole välitetty samantyyppisen haun pyynnön
referrerAdCreative
-parametrissa.
Liikenteen hankinta
Jos hankit liikennettä sivulle, jolla näkyy samantyyppinen hakuyksikkö, eli käyttäjä tulee samantyyppisen hakuyksikön sisältävälle kohdesivulle klikattuaan mainosta tai linkkiä toisella sivustolla (kumpikin näistä on "liikenteen lähde"), sinun on noudatettava seuraavia käytäntöjä:
- Liikenteen lähteiden on liityttävä siihen tai kuvattava tarkasti sitä, mitä käyttäjä näkee kohdesivulla.
- Liikenteen lähteissä ei saa luvata sellaisia tuotteita, palveluita tai kampanjatarjouksia, jotka eivät ole saatavilla kohdesivulla tai joita ei löydä siltä helposti (esim. tarjouksen näkeminen edellyttää pitkällistä navigointia). Liikenteen lähteet eivät myöskään saa sisältää harhaanjohtavia tietoja tai väitteitä tuotteista, palveluista tai kampanjatarjouksista.
- Sinun on varmistettava, että jokainen kohdesivu on olennaisilta osiltaan samanlainen kuin sivu, joka olisi näkynyt, jos käyttäjä olisi tullut sille orgaanisesti (eli ei liikenteen lähteen kautta).
Olet itse vastuussa kaikista liikenteen lähteistä, käyttämäsi mainosverkostot tai yhteistyökumppanit mukaan luettuina.