Ajattele käyttäjää
Mainoksemme on suunniteltu täydentämään sovellustesi sisältöä visuaalisesti. Parhaimmillaan hyvä mainosten sijoittelu tarjoaa julkaisijoille jatkuvia tuloja ilman, että käyttökokemuksesta täytyy tinkiä.
Suunnittele AdMob-mainoksesi erityisen huolellisesti tilanteissa, joissa käyttäjät voivat helposti tehdä tahattomia klikkauksia. Jos sovellus on esimerkiksi suunniteltu pienille lapsille, mainokset eivät todennäköisesti ole sopiva tuloutusratkaisu, sillä pienet lapset eivät välttämättä osaa erottaa mainoksia sovelluksen sisällöstä.
Kun valitset sopivaa sijoituspaikkaa mainoksille sovelluksessasi, pohdi aina sitä, miten käyttäjät sitoutuvat sovellukseesi. Aseta mainoksia paikkoihin, joissa käyttäjät ovat oletettavasti vähemmän kiinnostuneita sovelluksesi sisällöstä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lukusovellusten siirtymäkohdat tai tasolta toiselle siirtymiset pelisovelluksissa.
Älä kehota käyttäjiä klikkaamaan mainoksia
Kehotukset, kuten “Klikkaa mainosta”, eivät ole sallittuja. Kaikenlainen kannustimien käyttö ja korvausten tarjoaminen on ehdottomasti kielletty. Käyttäjiä ei saa kannustaa klikkaamaan myöskään linkkejä tai muita kuin AdMob-mainoksia, koska tämä voi rohkaista käyttäjiä tekemään virhetoimintoja aiheuttavia toimia.
Varaa mainostilaa sovelluksen sivujen lataamisen ajaksi
Varaa mainoksille kiinteä tila siksi aikaa, kun sovelluksen uutta ikkunaa ladataan. Tiettyjen olosuhteiden, kuten signaalin tai puhelimen käsittelykapasiteetin heikkouden, vuoksi mainokset eivät välttämättä lataudu samaa tahtia sovelluksen sisällön kanssa. Tahattomien klikkausten ehkäisemiseksi sinun tulee varmistaa, että mainokset eivät peitä tai siirrä muuta sisältöä.
Älä sijoita mainosta näkymään, jossa ei ole sisältöä
Mainosta ei saa sijoittaa näkymään, josta ei pääse pois muuten kuin mainosta klikkaamalla, tai näkymään, jossa ei ole sisältöä (esimerkiksi kiitos-, kirjautumis-, poistumis- tai virheilmoitussivu). Nämä ovat näkymiä, jotka käyttäjät saattavat nähdä sovelluksen käynnistymisen jälkeen, ennen kuin he mahdollisesti poistuvat sovelluksesta tai sen jälkeen, kun he ovat suorittaneet tietyn toiminnon näkymässä, kuten ostaneet tai ladanneet jotain. Mainokset, jotka ovat tällaisten näkymien keskeisin kohde, voivat harhauttaa käyttäjän kuvittelemaan mainosten olevan näkymän varsinaista sisältöä, joten älä sijoita mainoksia tällaisiin näkymiin. Mainoksen sisältävästä näkymästä on aina päästävä pois muutenkin kuin klikkaamalla mainosta (esim. Takaisin- tai Valikko-painikkeella). Käyttäjille voi myös ilmoittaa, että Etusivu-painikkeen klikkaaminen sulkee sovelluksen.
Vältä mainosten sijoittamista sovellusnäkymään silloin, kun käyttäjien huomiota ei ole kiinnitetty näyttöön. Hyötysovelluksissa, joissa puhelinta käytetään työkaluna, käyttäjien huomio ei useinkaan ole kiinnittyneenä näyttöön, jolloin tahattomat klikkaukset ovat hyvin todennäköisiä. Esimerkiksi taskulamppusovelluksissa mainosten ei tule näkyä näytöllä taskulamppua käytettäessä. Voit kuitenkin harkita mainoksen sijoittamista taskulamppusovelluksen valikkonäkymään etenkin siinä tapauksessa, että valikko on erillisessä näkymässä, johon käyttäjien voidaan olettaa keskittyvän valintoja tehdessään.
Ota käyttökokemus ja vuorovaikutusmahdollisuudet tarkasti huomioon ennen mainosten toteuttamista.
Mainosten päivittäminen
Suosittelemme, että päivität mainoksiasi korkeintaan 60 sekunnin välein riippuen sovelluksesi toiminnoista. Sisäiset testimme ovat osoittaneet, että mainosten optimaalinen tehokkuus mainostajien ja julkaisijoiden kannalta saavutetaan, kun käyttäjillä on riittävästi aikaa tutkia mainoksia. Testit ovat myös osoittaneet, että mainosten tiheä päivittäminen voi heikentää julkaisijoidemme täyttösuhdetta.
Varmista, ettei mainospyyntöjä tehdä näytön ollessa pois päältä, jos sovelluksesi päivittää mainokset automaattisesti. Uutta mainospyyntöä ei kannata lähettää tiheämmin kuin 60 sekunnin välein, jos käyttäjät siirtyvät sivulta toiselle sovelluksen mainosten perässä.
Integroi uusin SDK
On tärkeää, että pysyt aina ajan tasalla ja käytät uusinta SDK:ta (Android tai iOS), sillä sen kautta voit käyttää uusimpia mainosmuotoja, ominaisuuksia ja virheenkorjauksia.
Pyydä oikeita mainosmuotoja
AdMob tukee erilaisia mainosmuotoja. Ole huolellinen, kun pyydät mainoskokoja sijoitettaviksi eri laitteiden eri sijainteihin.
Käytä sopivia mainosmuotoja
Varmista, että käytät oikeanlaista mainostyyppiä kullekin näyttötilalle – vaaka- tai pystysuunnassa. Esimerkiksi pystymainoksen esittäminen vaakatilassa olevassa sovelluksessa voi heikentää mainostesi tehokkuutta. Hyödynnä älykkäitä bannereita (Android tai iOS) luodaksesi sovelluksellesi mahdollisimman tehokkaita mainoksia.
Optimoi mainosten sijoittelu
On tärkeää kokeilla ja havainnoida, kuinka mainosten erilainen sijoittelu vaikuttaa tehokkuuteen sovelluksesi eri osissa. AdMob valitsee automaattisesti näytettäviksi tehokkaimpia mainoksiasi. Tämä parantaa tulojasi. Sovelluksesi tehokkuutta parantaa myös se, että kiinnität erityistä huomiota tiliraporttiesi kehitystietoihin ja segmentoit sovelluksesi liikenteen huolellisesti.