Videoiden näyttökertojen laskeminen

30.1.2018
Olemme tekemässä päivitystä järjestelmän tarkkuuden ja näyttökertojen vahvistamisen parantamiseksi YouTubessa. Aiempaa suurempi tai pienempi määrä näyttökertoja saatetaan merkitä kelpaamattomaksi, mikä voi aiheuttaa vaihtelua kanavasi näyttökerroissa 30.1.2018 alkaen.

YouTuben näyttökerrat osoittavat, kuinka monta kertaa videota on katsottu. Se on myös videon yleisen suosion tärkeä mittari.

Haluamme varmistaa, että videoita katsovat oikeat ihmiset eivätkä tietokoneohjelmat. Ensimmäisinä tunteina videon julkaisun jälkeen näytämme vain järjestelmämme kelvollisiksi arvioimat näyttökerrat. Tässä vaiheessa kaikki aidot näyttökerrat eivät ehkä vielä näy.

Kun laadukkaat näyttökerrat on laskettu, näyttökertojen määrä päivittyy säännöllisemmin. Kaikkien laadukkaiden näyttökertojen huomioiminen voi kestää jonkin aikaa videon suosiosta ja katsojamäärästä riippuen. Näyttökerrat päivitetään tämän jälkeen tiheämmin. Muista kuitenkin, että todennamme ja tarkistamme näyttökertoja jatkuvasti, joten lukua saatetaan oikaista milloin tahansa.

Jumiutunut näyttökertalaskuri

Joidenkin videoiden näyttökerrat voivat näyttää jumiutuneilta, tai lukuun ei ole huomioitu kaikkia oletettuja näyttökertoja. Videon näyttökerrat vahvistetaan algoritmisesti tasapuolisen ja myönteisen kokemuksen tarjoamiseksi sisällöntuottajille, mainostajille ja käyttäjille. Näyttökertojen aitouden ja tarkkuuden varmistaminen edellyttää, että YouTube voi tilapäisesti hidastuttaa näyttökertojen laskemista, pysäyttää laskennan kokonaan, oikaista näyttökertoja tai hylätä heikkolaatuiset toistokerrat.

Maksullisen mainonnan näyttökerrat

Jos videotasi käytetään YouTubessa mainoksena, mainoksen näyttökerrat saatetaan laskea videon näyttökerroiksi. Nämä maksetun mainonnan näyttökerrat lasketaan näyttökerroiksi, koska ne osoittavat, että video aktivoi katsojia.

  • TrueView In-Stream ‑videomainokset: Maksullisen mainonnan näyttökerrat lasketaan näyttökerroiksi seuraavissa tapauksissa:
    • Joku katsoo 11–30 sekuntia pitkän mainoksen kokonaan.
    • Joku katsoo yli 30 sekuntia pitkää mainosta vähintään 30 sekuntia.
    • Joku on vuorovaikutuksessa mainoksen kanssa.
  • TrueView Video Discovery ‑mainokset: Maksullisen mainonnan näyttökerrat lasketaan näyttökerroiksi, jos joku klikkaa mainosta ja videon toisto alkaa.

Näyttökerrat YouTube Analyticsissa

Voit seurata lataamasi videon näyttökertoja tarkemmin YouTube Analyticsissa. Huomioi kuitenkin, että Reaaliaikainen raportti esittää vain arvion mahdollisista näytöistä eikä välttämättä vastaa katselusivun näyttökertatietoja.

Oliko tästä apua?
Miten sivua voisi parantaa?