Ostettujen elokuvien ja TV-ohjelmien lataaminen

YouTubesta ostettuja elokuvia ja TV-ohjelmia voi nyt katsoa ilman internetyhteyttä YouTube-sovelluksella. Kun ostat tai vuokraat sisällön, voit ladata sen iOS- tai Android-laitteelle ja katsoa milloin tahansa. Katseluun ei tarvita internetyhteyttä.

Voit ladata ostamasi sisällön, kun olet kirjautuneena YouTube-sovellukseen samalla Google-tilillä, jolla teit ostoksen.

Ostetun elokuvan tai TV-ohjelman lataamiseen ei tarvita YouTube Premium ‑tilausta. Ominaisuus on käytettävissä kaikissa tuetuissa laitteissa, joiden käyttöjärjestelmäversio on iOS 11 tai Android 16.23 tai uudempi.

Elokuvien ja TV-ohjelmien lataaminen

Voit ladata ostettuja elokuvia ja TV-ohjelmia jopa viidelle laitteelle.

Vuokrattuja elokuvia ja TV-ohjelmia voi ladata vain yhdelle laitteelle kerrallaan. Jos haluat vaihtaa laitetta, poista vuokrattu video ensin yhdeltä laitteelta ja lataa se sitten toiselle.

Huom. Et voi ladata elokuvaa tai TV-ohjelmaa sekä YouTube-sovelluksella että Google Play Elokuvat & TV ‑sovelluksella samalle laitteelle yhtä aikaa. Sisältö on ensin poistettava yhdestä ja ladattava sitten toiselle. Alla ovat ohjeet latauksen poistamiseen YouTubessa. Ohjeita latauksen poistamiseen Google Play Elokuvat & TV ‑sovelluksessa on tässä artikkelissa.

Näin lataat vuokratun tai ostetun videon offline-katselua varten:

  1. Osta tai vuokraa elokuva tai TV-ohjelma tietokoneella, mobiililaitteella tai älytelevisiolla.
  2. Kirjaudu iOS- tai Android-laitteen YouTube-sovellukseen samalla tilillä, jolla vuokrasit tai ostit sisällön.
  3. Napauta profiilikuvaasi .
  4. Valitse Omat elokuvat ja TV. Näet ostamasi tai vuokraamasi elokuvat ja TV-ohjelmat.
  5. Napauta elokuvaa tai TV-ohjelmaa, jonka haluat ladata offline-katselua varten.
  6. Valitse Lataa .
  7. Valitse videon laatu. Saatavilla olevat laatuvaihtoehdot riippuvat ostetun sisällön laadusta ja lataukseen käyttämäsi laitteen tukemasta laadusta. Videoita ei voi ladata UHD-tarkkuudessa.
  8. Joissakin nimikkeissä ääniraidalle on useita kielivaihtoehtoja. Valitse elokuvalle tai TV-ohjelmalle haluamasi ääniraita. Huom. Kunkin elokuvan tai TV-ohjelman kaikki tekstitysvaihtoehdot ovat käytettävissä offline-katselussa.
  9. Kun lataus on valmis, Ladattu-kuvake  tulee näkyviin videosoittimen alle.

Jos haluat ladata TV-ohjelman useita jaksoja, toista vaiheet jokaiselle jaksolle.

Joillakin mobiililaitteilla videoita ja soittolistoja voi ladata vain Wi-Fi-yhteyden kautta. Videoiden lataaminen mobiiliverkossa:

  1. Napauta profiilikuvaasi.
  2. Napauta Asetukset.
  3. Ota Lataa vain Wi-Fillä pois päältä Taustakäyttö ja lataukset ‑kohdassa.

Ladattujen elokuvien ja TV-ohjelman katsominen

Näet lataamasi elokuvat ja TV-ohjelmat napauttamalla YouTube-sovelluksessa profiilikuvaasi ja sitten Lataukset
Vuokratut elokuvat ja TV-ohjelmat: Vuokrattu sisältö on käytettävissä vuokra-aikana. Kun vuokraat elokuvan tai TV-ohjelman, sinulla on 30 päivää aikaa aloittaa sen katseleminen. Kun olet aloittanut elokuvan, voit katsoa sen niin monta kertaa kuin haluat vuokra-ajan päättymiseen asti. Vuokra-aika on yleensä 48 tuntia, ja se ilmoitetaan myös kassalla vuokrauksen viimeisellä sivulla. Katso lisätietoja käyttösäännöistä.

Elokuvien ja TV-ohjelmien poistaminen latauksista

Näin poistat elokuvan tai TV-ohjelman latauksista:
  1. Napauta YouTube-sovelluksessa profiilikuvaasi .
  2. Napauta Lataukset .
  3. Valitse ladattu elokuva tai TV-ohjelma, jonka haluat poistaa.
  4. Napauta Valikko " elokuvan tai TV-ohjelman vieressä.
  5. Napauta Poista latauksista.

Oliko tästä apua?

Miten sivua voisi parantaa?
Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
10416412842472604977
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
59
false
false