Mikä on pimeä verkko?

Pimeä verkko on internetin osa, jossa ihmiset voivat salata henkilöllisyytensä ja sijaintinsa muilta käyttäjiltä ja viranomaisilta. Siksi pimeässä verkossa on mahdollista myydä varastettuja henkilökohtaisia tietoja.

Miten pimeään verkkoon pääsee?

Pimeään verkkoon ei voi päästä Google Hausta eikä Chromesta, Safarista tai muista selaimista. Sen sijaan siihen tarvitaan nimenomaisesti tähän tarkoitukseen kehitettyä ohjelmistoa, kuten Toria tai I2P:tä.

Mihin pimeää verkkoa käytetään?

Pimeä verkko liitetään usein laittomaan toimintaan, kuten huumekauppaan ja tietosuojaloukkauksiin. Viranomaisetkin kuitenkin käyttävät pimeää verkkoa esimerkiksi

  • salaisten tietojen jakamiseen
  • muuhun hyödylliseen toimintaan.

Mitä eroa on pimeällä verkolla ja syväverkolla?

Pimeää verkkoa kutsutaan usein virheellisesti syväverkoksi.

Syväverkko on internetin osa, johon ei pääse Google Haun tai muiden hakukoneiden kautta. Vaikka tämä pätee myös pimeään verkkoon, syväverkko sisältää lisäksi sivut, joihin pääsee vain rekisteröitymällä tai kirjautumalla, eli suurimman osan esimerkiksi Gmailin ja Facebookin sisällöstä.

Syväverkkoon kuuluu 90 prosenttia koko internetistä, kun taas pimeään verkkoon kuuluu todennäköisesti alle 0,01 prosenttia.

Miten henkilökohtaisia tietoja päätyy pimeään verkkoon?

Tietosuojaloukkaukset ja haittaohjelmat ovat kaksi yleistä tapaa, joilla henkilökohtaisia tietoja päätyy pimeään verkkoon.

Tietosuojaloukkauksessa hakkeri varastaa käyttäjädataa yrityksen tietokannasta. Tätä dataa voidaan myöhemmin myydä pimeässä verkossa identiteettivarkauksia varten.

Haittaohjelma tarkoittaa mitä tahansa ohjelmistoa, joka voi vahingoittaa tietokonetta. Haittaohjelmat voivat varastaa tietokoneelta arkaluontoisia tietoja, hidastaa tietokoneen toimintaa vähitellen ja jopa lähettää valesähköposteja tililtäsi. Lue lisää haittaohjelmilta suojautumisesta.

Miten Google tietää, mitä henkilökohtaisia tietoja pimeässä verkossa on?

Google selvittää kolmantena osapuolena toimivan palvelun avulla, mitä tietoja pimeässä verkossa on. Palvelulla on pääsy tietokantoihin, joista selviää, mitä sisältöä pimeässä verkossa on saatavilla.

Oliko tästä apua?

Miten sivua voisi parantaa?

Tarvitsetko lisäapua?

Kokeile näitä vaiheita:

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
13309497748778616671
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
100334
false
false