AMP-tilaraportti

Tämän raportin avulla voit korjata virheitä, jotka saattavat estää AMP-sivujasi näkymästä Googlen AMP-ominaisuuksia käyttävissä hakutuloksissa.

Ylätason näkymässä näkyvät kaikki sivustosi AMP-sivut, joilta Google on löytänyt ongelmia. Sivut on ryhmitelty virheiden mukaan. Klikkaamalla ongelmaa näet siihen liittyviä lisätietoja, kuten otoksen ongelman vaikutuspiirissä olevista sivuista, tietoja ongelman korjaamisesta ja ohjeet tekemiesi korjausten ilmoittamiseen Googlelle.

Voit katsella ongelmien ja korjausten vaikutuksia esitteleviä kaavioita Tila-sivulla.

Miksi raportti ei sisällä kaikkia sivuja? Näytämme mahdollisimman monta ongelman vaikutuspiirissä olevaa sivua. Taulukossa on kuitenkin 1 000 URL-osoitteen yläraja. Lisäksi on mahdollista, että osa sivuista jää havaitsematta tai laskematta jostakin syystä.

AVAA AMP-RAPORTTI

AMP-tilaraportti Search Consolessa – Google Search Console ‑koulutus

Raportin tietojen tulkitseminen

Ihannetilanteessa raportissa näkyvät seuraavat tiedot:

  • Sivustolla ei ole AMP-virheitä (varoitukset ovat suosituksia, eivät virheitä – lue lisää alla olevasta Lisätietoja varoituksista ‑osiosta). Jos sivustollasi on virheitä, siirry osioon Ongelmien priorisointi ja korjaaminen.
  • Raportissa olevien AMP-sivujen kokonaismäärä (hyväksytyt sivut + sivut, joihin liittyy varoituksia + virheelliset sivut) on lähellä sivustolla olevien AMP-sivujen määrää. Jos lukumäärät eivät täsmää, siirry osioon Puuttuvat AMP-sivut.

AMP-ongelmien luettelo

Tavallisten AMP-kohtaisten virheiden lisäksi raportissa voidaan mainita seuraavat muut ongelmat (virheet tai varoitukset).

Google-kohtaiset AMP-ongelmat
Ongelma Kuvaus
Sisältö ei täsmää: Upotettu video puuttuu Ensisijaisella verkkosivulla on upotettu video, joka puuttuu AMP-versiosta. Yleensä on parasta lisätä kaikki ensisijaisen sivun tärkeät sisältöresurssit myös AMP-versioon. Huomaa, että video havaitaan URL-osoitteen avulla. Jos sinulla on kaksi eri URL-osoitetta, jotka vievät samaan videoon, näet tämän varoituksen.
Kuvan koko on suositeltua pienempi AMP:n strukturoitu data viittaa kuvaan, joka on suosituksiamme pienempi. Tämän vuoksi sivu ei välttämättä näy kaikissa Google Haun AMP:hen liittyvissä ominaisuuksissa. Tämä voi myös estää suurten kuvien näyttämisen Discover-korteissa (mikä vähentää liikennettä ja käyttäjien aktivoitumista verkkosivustolla). Korjaa ongelma valitsemalla ohjeidemme mukainen, suurempi kuva.
AMP-sivun verkkotunnuksen vastaavuusvirhe AMP-sivua isännöidään eri verkkotunnuksessa kuin ensisijaista versiota. Tämä voi hämmentää mobiilihaun käyttäjiä, jotka näkevät hakutuloksissa ja AMP-lukutilassa eri URL-osoitteiden verkkotunnukset. (Ei vaikuta sivun indeksointiin tai sijoitukseen)
URL-osoitetta ei löydy (404) Pyydettyä AMP-URL-osoitetta ei löytynyt. Lue lisää 404-virheiden korjaamisesta.
Palvelinvirhe (5xx) AMP-sivua pyydettäessä tapahtui määrittelemätön 5XX-palvelinvirhe. Lue lisää palvelinvirheistä.
Robots.txt:n estämä Robots.txt-sääntö estää pyydetyn AMP-URL-osoitteen hakemisen. Jos et halua tätä, testaa robots.txt-tiedosto estosääntöä varten ja muokkaa sitten sääntöä tai poista se (tai pyydä web-kehittäjää tekemään se puolestasi).
Indeksointiongelma AMP-sivulla tapahtui määrittelemätön indeksointivirhe. Etsi ja korjaa virhe käyttämällä AMP-URL-osoitteeseen URL-tarkastustyökalua
Viitattu AMP-URL-osoite ei ole AMP-osoite Ensisijainen sivu viittaa AMP-sivuun, joka ei ole AMP-sivu. Lue, miten AMP-sivuun tulee viitata ei-AMP-sivulla.
Viitattu AMP-URL-osoite on myös ensisijainen AMP-osoite Ensisijainen sivu viittaa itsenäiseen AMP-sivuun. Itsenäinen AMP-sivu ei voi olla sivun viitattu AMP-versio. Lue, miten AMP-sivuun tulee viitata ei-AMP-sivulta.
URL-osoitteella on noindex-merkintä Noindex-sääntö estää AMP-sivun käytön. Google ei voi lisätä hakemistoon sivua, jonka noindex estää. Poista noindex-sääntö tai viittaus estettyyn sivuun.
Sivun unavailable_after-päivämäärä on menneisyydessä AMP-sivulla on unavailable_after-sisällönkuvauskenttä tai ‑sääntö, jonka päivä on menneisyydessä, joten sivua ei kuulu enää näyttää. Vaihda kentän päivämääräksi tuleva päivämäärä tai poista kenttä.
Ensisijainen URL-osoite virheellinen Ensisijainen sivu viittaa AMP-versioon väärin muotoillulla URL-osoitteella. Katso, miten AMP-versioon viitataan oikein.
AMP-tarinan ensisijaisuusvirhe

Sivun AMP-versioksi on virheellisesti merkitty amp-story-sivu. Tämä on virhe, koska amp-story-sivu on aina itsenäinen ja ensisijainen: sen on viitattava itseensä <rel="canonical">-tagilla, eikä se voi olla toisen sivun AMP-versio.

Moduulin skripti ilmoitettu ilman vaihtoehtoista moduulia (tai päinvastoin) Käytät joko <script type="module">-tagia ilman vastaavaa <script nomodule async>-tagia tai päinvastoin. Näitä tageja on käytettävä vastaavuuspareissa, jotta ne voidaan käsitellä oikein selaimissa, jotka tukevat tai eivät tue moduulien skriptejä.
HTML-tagista puuttuu URL-osoite Määritetty HTML-tagi edellyttää määritettä, jonka URL-osoite on kelvollinen ja yli nolla merkkiä pitkä, mutta URL-osoite on tyhjä merkkijono. Lisää korostetun määritteen kelvollinen URL-osoite.
Attribuutti puuttuu tai se on virheellinen, mutta "on"-attribuutti edellyttää sitä Määritetty määrite on pakollinen, mutta se on virheellinen tai puuttuu. Määrite on pakollinen, koska olet määrittänyt "on"-määritteen samassa tagissa.
Alatason <svg>-tagi löydetty <svg>-blokin ulkopuolelta Olet määrittänyt <svg>-lohkon ulkopuolella tagin, jonka on sisällyttävä <svg>-lohkoon.
Sivu lataa useita versioita samasta laajennusskriptistä Sivu lataa useita versioita samasta AMP-laajennuksesta. Voit korjata ongelman poistamalla yhden skriptiversion.
Signed Exchange ‑ongelmat

AMP-tilaraportissa ja URL-tarkasturaportissa voi näkyä sellaisten AMP:iden ongelmia, jotka käyttävät Signed Exchange ‑protokollaa.

Ongelmaan liittyvien Signed Exchange ‑tietojen näkeminen

Voit löytää tietoja tiettyyn AMP:hen liittyvästä Signed Exchangesta useista paikoista:

  • Valitse ongelma URL-tarkastustyökalun kohdasta AMP-version tiedot.
  • Klikkaa URL-osoitetta AMP-tilaraportin ongelmien tietotaulukosta.

AMP:n Signed Exchange ‑tilan selvittäminen

Jos haluat tarkistaa, onko Google havainnut AMP:ssä Signed Exchange ‑otsikoita tai ‑kuormia:

  1. Tarkasta AMP:n URL-osoite (käytä URL-tarkastustyökalua tietyn URL-osoitteen tarkastamiseen tai klikkaa tarkastuskuvaketta AMP-tilaraportin ongelmien tietotaulukossa olevan URL-osoitteen vierestä).
  2. Valitse tulossivulta Näytä indeksoitu sivu, mikä avaa lisätietoja sisältävän paneelin.
  3. Klikkaa Lisätiedot-välilehteä.
  4. Signed Exchange -tunnisteen alla näkyvä tila kertoo, havaitsiko Google kyseisessä AMP:ssä Signed Exchange ‑komponentteja.

Luettelo Signed Exchange ‑virheistä

Voit kohdata seuraavia ongelmia, kun AMP:si käyttää Signed Exchange ‑protokollaa.

Signed Exchange on virheellinen

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, joka ei ollut Googlen AMP-välimuistin vaatimusten mukainen. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Virheeseen voi olla useita syitä:

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Signed Exchange ‑kuormassa on jäsennysvirhe

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka "kuorma" (sisältö) ei ollut Googlen AMP-välimuistin vaatimusten mukainen. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Virheeseen voi olla useita syitä:

  • Varmista, että HTML ei sisällä virheellisiä UTF-8-merkkejä. Suorita virheellisen $URL:n kohdalla curl $URL | iconv -f UTF-8 -t UTF-8 >/dev/null ja tarkista se virheviestien varalta (esim. virheellinen syötesarja). Jos virheviestejä löytyy, varmista dokumentin oikea UTF-8-koodaus. Monitavuisten merkkien yleisiä lähteitä ovat muu kuin englanninkielinen teksti sekä välilyönnit.
  • Varmista, että HTML-koodi ei sisällä U+0000 (NULL)- tai Unicode-merkkiä, joka aiheuttaa HTML-jäsennysvirheen.
  • Varmista, että HTML ei ole muuttunut transform -config NONE ‑kutsun jälkeen. Sen muuttumiselle on kaksi yleistä syytä:

Signed Exchange ‑kuorman otsikossa header_name on virheellinen arvo

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka sisältämä allekirjoitettu vastauksen otsikko ei täyttänyt jotakin Googlen AMP-välimuistin vaatimuksista. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Signed Exchange ‑kuormasta puuttuu pakollinen otsikko header_name

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, josta puuttui Signed Exchange ‑määritysten tai Googlen AMP-välimuistin vaatimusten edellyttämä otsikko. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Signed Exchange ‑allekirjoitusotsikkoa ei voi jäsentää

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka sisältämä allekirjoitusotsikko ei noudattanut Signed Exchange ‑määritysten muoto-ohjeita. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Signed Exchange ‑allekirjoitusotsikon parametri parameter_name on virheellinen

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka allekirjoitusotsikossa oli virheellinen arvo tietylle parametrille, jota edellytetään Signed Exchange ‑määrityksissä. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Signed Exchangen päivämäärät ovat virheellisiä

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka allekirjoitusotsikon date-tai expires-parametrin arvo oli virheellinen Signed Exchange ‑määritysten tai Googlen AMP-välimuistin vaatimusten mukaan. Allekirjoituksen on oltava kelvollinen etenkin ensimmäisellä hakukerralla ja vähintään neljän päivän ajan sen jälkeen.) Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua, tämä voi johtua useista syistä:

  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin ei lisää Signed Exchange ‑vastauksia välimuistiin liian pitkäksi aikaa. Tee sivulle useita pyyntöjä (curl -H 'Accept: application/signed-exchange;v=b3' -H 'AMP-Cache-Transform: any') ja tee kullekin vastaukselle haku "date=". Varmista, että numero vaihtuu joka kerralla.
  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos olet poissulkenut kaikki yllä olevat vaihtoehdot, AMP Packager ‑työkalussa voi olla virhe. Ilmoita virheestä.

Varmenneketjua, johon Signed Exchange (cert-url) viittaa, ei voi jäsentää

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka cert-url ei noudattanut Signed Exchange ‑määritysten muoto-ohjeita. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua:

  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos asia on näin, ilmoita virheestä.

Varmenneketju, johon cert-url viittaa, ei kelpaa Signed Exchangeen

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka cert-url oli virheellinen Signed Exchange ‑määritysten mukaan. Tämän vuoksi sivu näytetään käyttäjille ilman allekirjoituksen tietoja.

Vaikutus sivustoon:

Sivu näytetään AMP-katseluohjelmassa Googlen URL-osoitteella alkuperäisen URL-osoitteen sijaan.

Seuraavat vaiheet:

Tähän virheeseen puuttuminen on valinnaista. Sen sisältävät sivut näkyvät oikein AMP-katseluohjelmassa. Jos haluat, että sivu näytetään allekirjoitetulla URL-osoitteella, jatka lukemista.

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua, virhe voi johtua useista syistä. Tarkista nämä:

  • Varmista, että CertFile ei sisällä kattavaa luetteloa lehtivarmenteista ja keskitason varmenteista.
  • Varmista, että AMP Packager ‑työkalua ei julkaistu -development- tai -invalidcert-merkinnällä. Tuotantotilassa AMP Packager ‑työkalu vahvistaa useita varmenteen osia.
  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin ei lisää /amppkg/cert/-URL-osoitteita välimuistiin niiden max-age-arvoa pidemmäksi ajaksi.
  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin ei muokkaa välimuistiotsikoita. Tämä voi johtaa siihen, että ylätason välityspalvelin lisää varmenneketjut välimuistiin liian pitkäksi aikaa. Testaa määrittämällä vastaava /amppkg/cert/-URL-osoite sisäisen paketinluomistyökalun verkkotunnuksella, hae sitä vastausotsikoiden kanssa (esim. curl -i) ja vertaa vastausotsikoita käyttöliittymäpalvelimen palauttamiin otsikoihin.
  • Varmista esimerkiksi openssl x509 ‑työkalulla, että varmenne sisältää SCT:n. Jos näin ei ole, ota yhteyttä varmenteen myöntäjään.
  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos olet poissulkenut kaikki yllä olevat vaihtoehdot, AMP Packager ‑työkalussa voi olla virhe. Ilmoita virheestä.

Signed Exchangea ei voi jäsentää

HTTP-vastauksen sisältötyyppi oli application/signed-exchange;v=b3, mutta vastauksen sisältöä ei voitu purkaa. Tämä voi johtua siitä, että se ei täyttänyt kyseisen tyypin yksityiskohtaisia vaatimuksia tai koska sen kuorman Merkle-koodaus oli tehty väärin.

Vaikutus sivustoon:

Jos sivulla on vastaava muu kuin AMP-sivu, Google Haku lisää sen hakemistoon. Muuten sivu ei välttämättä näy ollenkaan Google Haussa.

Seuraavat vaiheet:

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua, tämä voi johtua useista syistä:

  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin ei muokkaa paketinluomistyökalun vastauksia. Määritä virheellistä URL-osoitetta vastaava /priv/doc-URL-osoite sisäisen paketinluomistyökalun verkkotunnuksella ja testaa se dump-signedexchange-työkalulla. Jos sisäisen paketinluomistyökalun vastaus on kelvollinen Signed Exchange mutta ulkoisen käyttöliittymän vastaus ei ole, käyttöliittymässä on todennäköisesti määritysvirhe.
  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos olet poissulkenut kaikki yllä olevat vaihtoehdot, AMP Packager ‑työkalussa voi olla virhe. Ilmoita virheestä.

Sisäisen kuorman URL-osoite ei vastaa Signed Exchange ‑pyynnön URL-osoitetta

HTTP-vastaus oli Signed Exchange, jonka fallbackUrl ei vastannut pyynnön URL-osoitetta. Niiden on oltava tavutasolla täsmälleen samanlaisia. Tästä johtuen Google Haku ei luota siihen, että vastaus edustaa pyynnön URL-osoitetta.

Vaikutus sivustoon:

Jos sivulla on vastaava muu kuin AMP-sivu, Google Haku lisää sen hakemistoon. Muuten sivu ei välttämättä näy ollenkaan Google Haussa.

Seuraavat vaiheet:

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen. Mahdollinen ratkaisu on esimerkiksi sivun URL-osoitteen muuttaminen, jotta vältät virheet yleisissä URL-jäsentäjissä. Kokeile poistaa percent-encoded- tai reserved-merkit tai epätavalliset kyselymerkkijonojen koodaukset, kuten ? ilman parametreja.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua, tämä voi johtua useista syistä:

  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin uudelleenkirjoittaa URL-osoitteet oikein. Ongelmia esiintyy erityisen todennäköisesti URL-osoitteissa, joissa on percent-encoded- tai reserved-merkkejä. Esimerkikis nginx-palvelimella on ongelmia rewrite-komennon ja proxy_pass-komennon poluttoman muodon kanssa. Voit testata tätä lähettämällä käyttöliittymään testipyyntöjä ja vertaamalla niitä AMP Packager ‑työkalun stdout-lokiin kirjattuihin URL-osoitteisiin.
  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos olet poissulkenut kaikki yllä olevat vaihtoehdot, AMP Packager ‑työkalussa voi olla virhe. Ilmoita virheestä.

Signed Exchangen HTTP-vastauksen otsikossa header_name on virheellinen arvo

HTTP-vastauksen content-type oli application/signed-exchange, mutta vastausotsikot olivat jollakin muulla tavalla virheellisiä. Content-type-otsikosta voi esimerkiksi puuttua v=b3-parametri. Tästä johtuen Google ei tunnista muotoa, joten vastauksen sisältöä ei voida purkaa.

Vaikutus sivustoon:

Jos sivulla on vastaava muu kuin AMP-sivu, Google Haku lisää sen hakemistoon. Muuten sivu ei välttämättä näy ollenkaan Google Haussa.

Seuraavat vaiheet:

Jos käytät Signed Exchange ‑palveluntarjoajaa, käänny sen puoleen.

Jos käytät AMP Packager ‑työkalua, tämä voi johtua useista syistä:

  • Varmista, että käyttöliittymän käänteinen välityspalvelin ei muokkaa content-type-otsikoita. Määritä virheellistä URL-osoitetta vastaava /priv/doc-URL-osoite sisäisen paketinluomistyökalun verkkotunnuksella ja hae sitä vastausotsikoiden kanssa (esim. curl -i). Jos sisäisen paketinluomistyökalun ja ulkoisen käyttöliittymän vastausten otsikot eroavat toisistaan, tämä voi olla virheen syy. Jos ero löytyy muusta kuin content-type-otsikosta, ilmoita virheestä tämän ohjedokumentin mukaisesti, jotta vaatimusluettelo voidaan päivittää.
  • Varmista, että käytät AMP Packager ‑työkalun uusinta versiota.
  • Jos olet poissulkenut kaikki yllä olevat vaihtoehdot, AMP Packager ‑työkalussa voi olla virhe. Ilmoita virheestä.

Ongelmien priorisointi ja korjaaminen

  1. Avaa AMP-yhteenvetosivu, piilota varoitukset suodattimen avulla ja keskity virheiden korjaamiseen. Ongelmien lajitteluperusteena käytetään oletuksena niiden vakavuutta, vahvistustilaa ja vaikutuspiirissä olevien sivujen lukumäärää. Suosittelemme korjaamaan ongelmat tässä annetussa oletusjärjestyksessä. Korjaa ensin ongelmat, jotka vaikuttavat useisiin sivuihin (kuten virheellinen malli), ja sen jälkeen yksittäisiin sivuihin vaikuttavat ongelmat.
  2. Tarkista, esiintyykö virheiden kokonaismäärän kasvua vastaavaa nousua yksittäisten virheiden tilastoissa. Näin voit selvittää, johtuuko kokonaismäärän kasvu pääasiassa yksittäisestä virheestä.
  3. Katso lisätietoja äkillisten nousujen ja puuttuvien AMP-sivujen viankorjauksesta alta.
  4. Avaa virheen tietosivu klikkaamalla taulukossa olevaa riviä:
    1. Tietosivulla on otos URL-osoitteista, joihin ongelma vaikuttaa. Kaikkia URL-osoitteita ei välttämättä näy, sillä listassa voi olla enintään 1 000 riviä eikä siinä välttämättä ole äskettäin havaittuja virhe-esiintymiä.
    2. Jos kyseessä on syntaksivirhe, voit tutustua syntaksin viralliseen ohjeistukseen klikkaamalla Lisätietoja.
    3. Klikkaamalla tarkistuskuvaketta voit testata ongelman vaikutuspiirissä olevan sivun. Testi erittelee kaikki virheet (myös muut kuin valittuna olevaan ongelmaan liittyvät) ja avaa koodityökalun, jossa virheet näkyvät korostettuna ja voit lukea lisätietoja niistä. Jos raportissa näkyvä virhe on jo korjattu sivun verkossa olevassa versiossa, sivua ei ole vielä indeksoitu uudelleen. Pyydä tässä tapauksessa vahvistusta, kun olet korjannut kaikki ongelman esiintymät.
  5. Korjaa ongelman kaikki esiintymät sivustoltasi, testaa korjauksesi ja varmista, että korjaukset ovat käytössä sivun verkossa olevassa versiossa.
  6. Palaa ongelman tietosivulle ja aloita vahvistusprosessi valitsemalla Vahvista korjaus. Vahvistusta ei tehdä välittömästi. Katso lisätietoja vahvistuksesta tutustumalla Tietoja vahvistuksesta ‑osioon.
  7. Jatka virheiden korjaamista.
  8. Kun kaikki virheet on korjattu, palauta varoitukset näkyviin poistamalla suodatin ja korjaa varoitusten syyt halutessasi. Osa varoituksista koskee puuttuvia strukturoidun datan merkintöjä, jotka ovat valinnaisia, mutta joiden avulla voit ottaa käyttöön uusia hakuominaisuuksia relevanttia sisältöä sisältävillä sivuilla.

Raportin jakaminen

Voit jakaa ongelman tiedot kattavuus- tai parannusraportissa klikkaamalla sivulla olevaa Jaa-painiketta . Linkki antaa käyttöoikeuden vain nykyiseen ongelman tietosivuun sekä ongelmaan liittyviin vahvistushistoriasivuihin. Nämä ovat kaikkien nähtävillä, joilla on linkki. Se ei anna resurssillesi muiden sivujen käyttöoikeutta tai jaetulle käyttäjälle oikeutta suorittaa mitään toimia verkko-omaisuudessasi tai tililläsi. Voit peruuttaa linkin milloin tahansa poistamalla tämän sivun jakamisen käytöstä.

Raporttidatan vieminen

Monissa raporteissa on vientipainike , jolla voit viedä raporttidatan. Sekä kaavio- että taulukkodata viedään. Raportin arvot ~ tai - (ei saatavilla / ei ole numero) näkyvät nollina ladatussa datassa.

Virhepiikit

Tarkista, johtuuko virhemäärien äkillinen kasvu siitä, että sivujoukko on siirtynyt vakavuusluokasta toiseen:

  1. Jos huomaat virhemäärän kasvaneen äkillisesti, tarkista, onko toisen tilaluokan (virhe tai hyväksytty) virhemäärä vastaavasti laskenut.
  2. Jos löydät vastaavan laskun, varmista, että se liittyy samoihin URL-osoitteisiin.
  3. Jos URL-osoitteet ovat siirtyneet tilaluokasta toiseen, määritä, mikä tekemistäsi muutoksista on aiheuttanut siirron.

Virhemäärän äkillisen kasvun tavallisin syy on, että olet muokannut useilla sivuilla käytössä olevaa mallia tavalla, joka aiheuttaa virheen.

Puuttuvien AMP-sivujen vianetsintä

Jos raportissa olevien AMP-sivujen kokonaismäärä (hyväksytyt sivut + sivut, joihin liittyy varoituksia + virheelliset sivut) on pienempi kuin sivustolla olevien AMP-sivujen määrä, syy voi olla jokin näistä:

  • Tässä raportissa ilmoitetut URL-osoitteet ovat otos kaikista sivustosi tunnetuista AMP-URL-osoitteista. Raportti ei sisällä kaikkia URL-osoitteita.
  • Varmista, että sivun ensisijainen ei-AMP-versio linkittää oikein AMP-sivuun.
  • Varmista, että AMP- tai ensisijaisia sivuja ei ole estetty robots.txt-tiedoston tai noindex-tagin avulla tai suojattu todennus- tai kirjautumisvaatimuksella.
  • Tarkista, että AMP- ja ensisijaiset sivut on lisätty hakemistoon, hakemalla ensisijaisen sivun URL-osoitetta Googlesta. Jos sivua ei näy tuloksissa, se ei ole hakemistossa.
  • Johtavatko muilla sivuilla olevat linkit AMP- tai ensisijaiselle sivullesi? Sisältyvätkö sivusi sivustokarttaan? Voit pyytää pienen AMP-sivumäärän lisäämistä hakemistoon käyttämällä URL-tarkastustyökalua sivun ensisijaisessa versiossa, mutta suurempia sivumääriä koskevat pyynnöt on tehtävä sivustokarttojen kautta. (Sinun tarvitsee merkitä sivustokarttaan vain sivun ensisijainen versio.) Suosittelemme lähettämään sivustokartat sivustokarttaraportin avulla.
  • Googlella voi kestää muutama päivä puuttuvien sivujen löytämisessä ja indeksoinnissa. Tähän vaikuttaa tapa, jolla olet ilmoittanut uusista sivuista Googlelle.
  • Osa oikein toimivista AMP-sivuista voi puuttua raportista, mutta ne saattavat löytyä Indeksoinnin kattavuus -raportista. Tämä johtuu siitä, että Indeksoinnin kattavuus -raportin on oltava tyhjentävämpi, jotta siitä on hyötyä raportistasi löytyvien hakemistoon lisäämisen ongelmien korjaamisessa. AMP-tilaraporttiin sisältyy mahdollisesti vähemmän sivuja, mutta ne ovat olennaisempia ja tiedot yksityiskohtaisempia, jotta siitä on hyötyä sivustosi AMP-sivuja koskevien ongelmien korjaamisessa. Voit varmistaa, onko AMP-sivu lisätty hakemistoon, käyttämällä URL-tarkastustyökalua, joka antaa varman vastauksen.

Lisätietoja varoituksista

AMP-sivut indeksoidaan ja ne voivat näkyä Googlen hakutuloksissa myös silloin, kun niihin liittyy varoituksia, mutta tällöin ne eivät ehkä käytä kaikkia AMP-ominaisuuksia (niitä ei esimerkiksi ehkä näytetä Pääuutiset-karusellissa). Toisin sanoen sivut saattavat näkyä hakutuloksissa vain tavallisina sinisinä linkkeinä.

Tietoja vahvistamisesta

Korjattuasi tietyn ongelman kaikki esiintymät sivustollasi voit pyytää Googlea vahvistamaan muutokset. Jos kaikki havaitut esiintymät on korjattu, ongelma merkitään tilataulukossa korjatuksi ja siirretään taulukon loppuun. Search Console seuraa sekä koko ongelman että jokaisen esiintymän vahvistuksen tilaa. Kun ongelman esiintymiä ei enää löydy, se katsotaan korjatuksi. (Jos haluat tietoja tallennetuista tiloista, tutustu ongelman vahvistuksen tiloihin ja esiintymän vahvistuksen tiloihin.)

Lisätietoja ongelmien elinkaaresta…

Ongelman elinkaari alkaa, kun siitä havaitaan sivustolla ensimmäinen esiintymä, ja päättyy, kun viimeisimmän esiintymän korjausmerkinnästä on kulunut 90 päivää. Jos ongelma ei toistu 90 päivän kuluessa, ongelma poistetaan raporttihistoriasta.

Ongelman ensimmäisen havainnon päiväys määrittyy hetkestä, kun ongelma ensin havaittiin sen elinkaaressa, ja se pysyy muuttumattomana. Joten:

  • Jos ongelman kaikki esiintymät on korjattu mutta 15 päivän kuluttua ilmenee uusi esiintymä, ongelma merkitään avoimeksi. Ensimmäisen havainnon päivämäärä säilyy alkuperäisenä.
  • Jos sama ongelma esiintyy uudelleen 91 päivän kuluttua esiintymän korjaamisesta, edellinen ongelma on jo suljettu. Tällöin uusi esiintymä tallennetaan uutena ongelmana ja ensimmäisen havainnon päivämääräksi asetetaan kyseinen päivä.

Vahvistusprosessi

Alla kuvataan, mitä tapahtuu, kun valitset Vahvista korjaus ‑valinnan ongelman tarkistamiseksi. Prosessi voi kestää useita päiviä, ja saat sähköpostitse ilmoituksia sen edistymisestä.

  1. Kun valitset Vahvista korjaus -valinnan, Search Console tarkastaa muutaman sivun välittömästi.
    • Jos nykyinen esiintymä on yhdelläkin näistä sivuista, vahvistus lopetetaan eikä vahvistuksen tila muutu.
    • Jos ongelmaa ei löydy esimerkkisivuilta, vahvistus jatkuu tilassa Aloitettu. Jos vahvistuksen aikana löytyy muita, erillisiä ongelmia, ne lasketaan mukaan toiseen ongelmatyyppiin. Vahvistus jatkuu.
  2. Search Console käy läpi kaikki tunnetut URL-osoitteet, joita ongelma koskee. Uudelleenindeksointijonoon ei lisätä koko sivustoa vaan ainoastaan URL-osoitteet, joilla on ongelman tunnettuja esiintymiä. Search Console tallentaa kaikkien tarkastettujen URL-osoitteiden tiedot vahvistushistoriaan, johon pääsee ongelman tietosivun kautta.
  3. Kun URL-osoite tarkastetaan:
    1. Jos ongelmaa ei löydy, esiintymän vahvistuksen tilaksi muutetaan Hyväksytty. Jos tämä on ensimmäinen vahvistuksen aikana tarkastettu esiintymä, ongelman vahvistuksen tilaksi muutetaan Hyvältä näyttää.
    2. Jos URL-osoitetta ei enää löydy, esiintymän vahvistuksen tilaksi muutetaan Muu (tämä ei ole virhetila).
    3. Jos ongelma on edelleen olemassa, ongelman tilaksi muutetaan Hylätty ja vahvistus päättyy. Jos kyseessä on tavallisen indeksoinnin aikana löytynyt uusi sivu, se katsotaan nykyisen ongelman yhdeksi esiintymäksi.
  4. Kun kaikki virheiden ja varoitusten URL-osoitteet on tarkastettu ja ongelmien määrä on 0, ongelman tilaksi muutetaan Hyväksytty. Tärkeää: Vaikka vaikutuspiirissä olevien sivujen määrä laskee nollaan ja ongelman tilaksi muutetaan Hyväksytty, alkuperäinen vakavuustaso pysyy edelleen näkyvissä (Virhe tai Varoitus).

Google voi havaita ongelman korjattuja esiintymiä, vaikka et aloittaisi vahvistusta. Jos Google havaitsee, että ongelman kaikki esiintymät on korjattu normaalin indeksoinnin aikana, ongelman tilaksi raportissa muutetaan "–".

Milloin URL-osoitteeseen tai kohteeseen liittyvä ongelma katsotaan korjatuksi?

URL-osoitteeseen tai kohteeseen liittyvä ongelma merkitään korjatuksi, kun toinen seuraavista ehdoista täyttyy:

  • Ongelmaa ei enää löydy sivulta URL-osoitteen indeksoinnin yhteydessä. AMP-tagivirheen kohdalla tämä voi tarkoittaa, että tagi on korjattu tai poistettu (jos tagi ei ole pakollinen). Vahvistusyrityksessä se katsotaan hyväksytyksi.
  • Jos sivu ei ole Googlen käytettävissä (se on poistettu, merkitty noindex-tagilla, vaatii todennusta tms.), ongelma katsotaan korjatuksi kyseisen URL-osoitteen osalta. Vahvistusyrityksen aikana sen vahvistuksen tila on Muu.

Uudelleenvahvistus

Kun valitset epäonnistuneen vahvistuksen kohdalta Vahvista uudelleen, kaikkien hylättyjen esiintymien vahvistus aloitetaan uudelleen. Myös tavallisen indeksoinnin aikana löytyneiden ongelman uusien esiintymien vahvistus alkaa.

Odota vahvistusjakson valmistumista ennen uuden pyytämistä, vaikka olisit korjannut osan ongelmista nykyisen jakson aikana.

Vahvistuksessa hyväksyttyjä esiintymiä (tilana Hyväksytty) tai tavoittamattomia esiintymiä (tilana Muu) ei tarkasteta uudelleen, ja valitessasi Vahvista uudelleen ne poistetaan historiasta.

Vahvistushistoria

Näet vahvistuspyynnön edistymisen klikkaamalla ongelman tietosivulla olevaa vahvistustietolinkkiä.

Vahvistushistoriassa olevat merkinnät ryhmitellään AMP- ja Hakemistotila-raportteihin URL-osoitteen mukaan. Mobiilikäytettävyys- ja Rich-tulokset-raporteissa kohteet ryhmitellään URL-osoitteen ja strukturoidun datakohteen yhdistelmän perusteella (kohteen nimiarvon mukaisesti). Vahvistuksen tila koskee tutkimaasi ongelmaa. Yhden sivun ongelman tila saattaa olla Hyväksytty, mutta muut ongelmat voivat olla Hylätty-, Odottaa- tai Muu-tilassa.

Ongelman vahvistuksen tila

Ongelman vahvistuksen tilat ovat seuraavat:

  • Ei aloitettu: Ongelma esiintyy ainakin yhdellä sivulla, jota et ole koskaan yrittänyt vahvistaa. Seuraavat vaiheet:
    1. Klikkaa ongelmaa nähdäksesi lisätietoja virheestä. Tarkasta sivut yksitellen AMP-testillä nähdäksesi esimerkkejä ongelmasta verkossa olevilla sivuilla. (Jos AMP-testi ei löydä sivulta virhettä, olet korjannut verkossa olevan sivun virheen sen jälkeen, kun Google löysi virheen ja loi ongelmaraportin.)
    2. Jos haluat nähdä lisätietoja rikotusta säännöstä, valitse tietosivulta Lisätietoja.
    3. Klikkaa taulukon esimerkkiriviä lukeaksesi lisätietoja tietystä virheestä.
    4. Korjaa sivut ja valitse sitten Vahvista korjaus, jolloin Google indeksoi sivut uudelleen. Google pitää sinut ajan tasalla vahvistuksen edistymisestä. Vahvistus kestää yleensä noin kaksi viikkoa, mutta joissakin tapauksissa se voi kestää kauemmin, joten arvostamme kärsivällisyyttäsi. 
  • Aloitettu: Olet käynnistänyt vahvistusyrityksen, eikä ongelman jäljellä olevia esiintymiä ole vielä löydetty. Seuraava vaihe: Vahvistuksen edetessä Google lähettää ilmoituksia, joissa on tarvittaessa myös toimintaohjeet.
  • Hyvältä näyttää: Olet käynnistänyt vahvistusyrityksen, ja kaikki tähän mennessä tarkastetut ongelman esiintymät on korjattu. Seuraava vaihe: Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Vahvistuksen edetessä Google lähettää ilmoituksia, joissa on myös toimintaohjeet.
  • Hyväksytty: Yhtään ongelman tunnettua esiintymää ei enää löydy (tai kyseinen URL-osoite ei ole enää käytettävissä). Vahvistuksen tila voi olla tämä vain, jos olet valinnut Vahvista korjaus -valinnan (jos esiintymiä poistuu ilman vahvistuspyyntöä, tilaksi muutetaan –). Seuraava vaihe: Ei vaadi muita toimia.
  • –: Google havaitsi, että ongelma on korjattu kaikkien URL-osoitteiden osalta, vaikket aloittanut vahvistusta. Seuraava vaihe: Ei vaadi muita toimia.
  • Hylätty: Ongelma on Vahvista-valinnan jälkeen edelleen tietyllä osalla sivuista. Seuraavat vaiheet: Korjaa ongelma ja vahvista uudelleen.

Esiintymän vahvistuksen tila

Vahvistuspyynnön jälkeen ongelman jokaiselle esiintymälle määritellään jokin seuraavista vahvistuksen tiloista:

  • Odottaa vahvistamista: Vahvistusjonossa. Tämä esiintymä oli olemassa Googlen viimeisen tarkastuksen aikana.
  • Hyväksytty: [Ei käytettävissä kaikissa raporteissa] Ongelman esiintymää ei enää löytynyt Googlen tarkastuksessa. Tämä tila voidaan saavuttaa vain valitsemalla ongelman esiintymän kohdalta Vahvista.
  • Hylätty: Google löysi edelleen ongelman esiintymän. Tämä tila voidaan saavuttaa vain valitsemalla ongelman esiintymän kohdalta Vahvista.
  • Muu: [Ei käytettävissä kaikissa raporteissa] Google ei saanut yhteyttä esiintymän URL-osoitteeseen tai (strukturoidun datan tapauksessa) ei enää löytänyt kohdetta sivulta. Tämä on sama kuin Hyväksytty.

Huomaa, että saman URL-osoitteen eri ongelmien tilat voivat poiketa toisistaan. Jos esimerkiksi tietyllä sivulla on ongelmat X ja Y, X:n vahvistuksen tila voi olla Hyväksytty ja samalla sivulla olevan Y-ongelman vahvistuksen tila voi olla Odottaa.

Tunnetut ongelmat

Alla olevat Search Consolen ongelmat ovat jo tiedossamme. Sinun ei tarvitse ilmoittaa niistä meille, mutta otamme mielellämme vastaan palautetta muista ominaisuuksista tai huomaamistasi ongelmista. Käytä siirtymispalkin sisäänrakennettua palautetoimintoa.

  • Joidenkin ongelmien nimet ovat pitkiä ja vaikeaselkoisia.
  • Ongelmaa ei välttämättä lisätä kaavioon ja taulukkoon yhtä aikaa.
  • Jos sivustollasi on erittäin suuri määrä ongelmia (aktiivisten esiintymien määrästä riippumatta), raportissa näkyvät vain ensimmäiset 200 ongelmaa tärkeysjärjestyksessä.
Oliko tästä apua?
Miten sivua voisi parantaa?
true
Oletko uusi Search Consolen käyttäjä?

Onko tämä ensimmäinen kertasi Search Consolessa? Aloita tästä, olitpa sitten noviisi, hakukoneoptimoinnin asiantuntija tai sivustokehittäjä.

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Google-sovellukset
Päävalikko
Ohjekeskushaku
true
83844
false