Selainten yhteensopivuus

Käyttäjät tarkastelevat sivustoasi tavallisesti selaimen kautta. Jokainen selain tulkitsee sivustosi koodia hieman eri tavalla, joten se saattaa näyttää erilaiselta eri selaimia käyttäville kävijöille. Yleensä sinun tulisi välttää luottamista selainkohtaiseen toimintaan, kuten siihen, että selain havaitsee oikean sisältötyypin tai koodauksen, jos sitä ei ole määritetty. Lisäksi on olemassa joitakin keinoja, joilla voit varmistaa, ettei sivustosi toimi odottamattomalla tavalla.

Testaa sivustoasi mahdollisimman monessa selaimessa

Kun olet suunnitellut sivustosi, sinun tulee tarkistaa sen ulkoasu ja toimivuus monissa selaimissa, jotta varmistat, että kaikki kävijät saavat kokemuksen, jonka suunnitteluun panostit. Ihanteellisinta olisi aloittaa testaus mahdollisimman varhaisessa sivuston kehitysvaiheessa. Eri selaimet - ja jopa saman selaimen eri versiot - voivat nähdä sivustosi eri tavalla. Käyttämällä palveluita, kuten Google Analyticsia, saat hyvän kuvan siitä, miten suosituimmat palvelimet näyttävät sivustosi.

Kirjoita selvää ja siistiä HTML-koodia

Sivustosi voi näkyä oikein joissakin selaimissa, vaikkei HTML-koodisi ole kelvollista, mutta ei ole takeita siitä, että se näkyy oikein kaikissa selaimissa tai kaikissa tulevissa selaimissa. Paras tapa varmistaa, että sivusi näyttää samalta kaikissa selaimissa, on kirjoittaa sivu kelvollisella HTML:llä ja CSS:llä ja testata se mahdollisimman monessa selaimessa. Siisti, kelvollinen HTML on hyvä vakuutus, ja CSS:n käyttäminen erottaa esityksen sisällöstä ja auttaa sivuja näkymään ja latautumaan nopeammin. Sivuston tarkistamiseen kannattaa käyttää kelvollisuudentarkistustyökaluja, kuten W3 Consortiumin maksuttomia verkossa toimivia HTML- ja CSS-tarkistuspalveluita, ja voit siistiä koodisi nopeasti ja helposti esimerkiksi HTML Tidy -työkalulla. (Vaikka suosittelemme kelvollisen HTML:n käyttämistä, sillä ei todennäköisesti ole vaikutusta siihen, kuinka Google indeksoi sivustosi.)

Määritä merkistökoodaus

Jotta selainten olisi helpompi näyttää sivullasi oleva teksti, sinun tulee aina määrittää asiakirjan koodaus. Koodauksen tulee näkyä asiakirjan (tai kehyksen) yläreunassa, koska jotkin selaimet eivät tunnista merkistöesittelyjä, jotka ovat asiakirjan sisällä. Lisäksi sinun on varmistettava, ettei verkkopalvelimesi lähetä ristiriitaisia HTTP-otsikoita. Esimerkiksi otsikko content-type: text/html; charset=ISO-8859-1 korvaa sivun mahdolliset merkistömääritykset.

Ota käytettävyys huomioon

Kaikilla käyttäjillä ei välttämättä ole JavaScript käytössä selaimissaan. Lisäksi tekniikat, kuten Flash ja ActiveX, eivät välttämättä näy hyvin (tai lainkaan) jokaisessa selaimessa. Suosittelemme, että noudatat ohjeitamme Flashin ja muiden interaktiivisten mediatiedostojen käytöstä ja testaat sivustoasi tekstiselaimella, kuten Lynxillä. Kun multimediasisältöön ja -toimintoihin on tarjolla vain tekstiä käyttävä vaihtoehto, hakukoneiden on helpompi indeksoida sivustosi. Lisäksi näin näytönlukijoiden tai muun vaihtoehtoisen tekniikan käyttäjien on helpompi käyttää sivustoasi.

Oliko tästä apua?
Miten sivua voisi parantaa?