Usein kysyttyä Google-tuotteiden liikennehäiriöistä

 

Miten saatte selville, missä tuotteita ja palveluita ei voi käyttää?

Google kirjaa jokaiselle tuotteelle tiettynä ajanjaksona saamansa pyynnöt ja arvion siitä, miltä maantieteelliseltä alueelta pyyntö tuli. Jos tuotteen tai palvelun käyttö tietyllä alueella laskee merkittävästi, voi olla, että käyttäjät eivät voi käyttää kyseistä tuotetta tai palvelua. Koodimme tarkastelee maailmanlaajuisia pidemmän aikavälin liikennemalleja ja havaitsee niissä tapahtuvia merkittäviä muutoksia. Tarkistamme kaavioitamme myös toimittajilta, aktivisteilta ja ruohonjuuritason toimijoilta saamiemme pyyntöjen perusteella.

Miksi tuotteissa esiintyy keskeytyksiä ja katkoksia?

Palvelujemme keskeytyksillä voi olla monia erilaisia syitä verkkokatkoksista viranomaisten määräämiin estoihin.

Ovatko nykyisten ja tiedossa olevien käyttökatkoksien luettelot kattavia? Päivitetäänkö niitä reaaliajassa?

Lisäämme tapahtumia luetteloon, kun havaitsemme liikennekaavioissamme merkittävää käytön vähenemistä ja saamme aiheeseen liittyviä tietoja viranomaisilta, uutistoimistoilta ja internetpalveluntarjoajilta. Luetteloita päivitetään manuaalisesti, joten ne eivät vastaa reaaliaikaisia tietoja. Emme myöskään välttämättä ole vielä havainneet kaavioistamme kaikkia tapahtumia.

Jos tuotteella on käyttökatkos tietyllä maantieteellisellä alueella, tarkoittaako tämä, ettei kukaan alueella asuva voi käyttää tuotetta?

Ei välttämättä. Käyttökatkos voi sen luonteesta riippuen estää suurinta osaa alueella asuvista käyttämästä tuotetta (kuten YouTube Kiinassa) tai rajoittaa palvelun käyttöä tietyiltä väestön osilta (kuten kaikki tuotteemme Keniassa vuoden 2012 helmikuussa).

Miten kaaviot tuotetaan?

Kaavio esittää kyseisen alueen pyyntöjen saapumistiheyden suhteessa maailmanlaajuiseen pyyntöjen saapumistiheyteen. Jaamme jokaisen ajanjakson ja tuotteen kohdalla maantieteellisten alueiden liikenteen maailmanlaajuisella liikenteellä, jolloin saamme numeron väliltä 0–1. Sitten kerromme kaikki luvut vakiolla, joka normalisoi, muttei muuta kaavioiden muotoa.

Mistä tiedätte, miltä maantieteelliseltä alueelta liikenne on peräisin?

Internetliikenteen maantieteellisen lähteen määrittäminen ei ole mahdollista täysin tarkasti. Käytämme määrittämiseen kolmannen osapuolen tietoja sekä omaa tekniikkaamme.

Kuvastavatko kaaviot todellisia liikennemääriä?

Ei, lukemat vertaavat vain kunkin kaavion ajanjaksoja. Jos lukema muuttuu 10:stä 20:een, arvo on kaksinkertaistunut, mutta lukemasta ei voi päätellä todellista liikennemäärää. Lukuja ei voi verrata eri kaavioiden välillä. Kannattaa muistaa, että kaaviossa esitetään maantieteellisen alueen osuus Googlen maailmanlaajuisesta liikenteestä. Jos vaikuttaa siltä, että tietyn alueen liikenne vähenee pidemmällä ajanjaksolla, se ei välttämättä tarkoita, että kyseiseltä maantieteelliseltä alueelta tuleva liikenne on todella vähentynyt. Se tarkoittaa ainoastaan, että kyseisen maantieteellisen alueen liikenne kasvaa hitaammin kuin maailmanlaajuinen keskiarvo. Kaaviot esittävät tuotteen käytön ajan kuluessa, joten yleensä malli on samankaltainen joka viikko. Esimerkiksi tästä kaaviosta huomaa, että arkipäivinä Gmailiin on Ranskassa yleensä enemmän liikennettä kuin viikonloppuisin. Kaavion normaaliin malliin tuleva häiriö herättää mielenkiintoa. Googlen tuotteet olivat esimerkiksi suurimmalta osin pois käytöstä Egyptissä vuoden 2011 tammikuussa ja Syyriassa vuoden 2012 marraskuussa, kun maiden hallitukset pysäyttivät internetliikenteen poliittisten levottomuuksien aikana.

Miksi tietoja on saatavissa joiltakin maantieteellisilta alueilta, mutta toisilta ei?

Emme näytä liikennekaavioita alueilta, joilta ei tule tarpeeksi liikennettä tuotteisiimme.

Miksi julkaisette tiedot?

Antamiemme tuotteiden reaaliaikaisten liikennetietojen avulla kuka tahansa voi nähdä, ovatko tuotteemme käytettävissä tietyssä maassa tai tietyllä alueella. Toivomme, että käyttäjät voivat näitä tietoja analysoimalla ymmärtää paremmin, miten tieto liikkuu internetissä.

Miten voin ladata kopion näistä tiedoista?

Tällä hetkellä emme tarjoa mahdollisuutta ladata verkkoliikennekaavioiden luomiseen käytettäviä tietoja. Jos uskot, että tiedoista olisi hyötyä tutkimuksessasi, ota yhteyttä Anna palautetta ‑linkin kautta ja kerro meille pääpiirteittäin, mitä hyötyä tiedoista olisi. Ennen kuin lähetät pyyntösi, tutustu tähän UKK-artikkeliin, jossa kerrotaan tietojen normalisointimenetelmistä. Artikkelin avulla voit päättää, olisiko tiedoista hyötyä sinulle.
 
Päävalikko
6175297455209980937
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
false
false