Yleiskatsaus: oikeus tulla unohdetuksi

I. Mikä on oikeus tulla unohdetuksi?

"Oikeus tulla unohdetuksi" on yleinen nimi oikeudelle, joka otettiin käyttöön vuoden 2014 toukokuussa Euroopan unionissa Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen pohjalta. Oikeus totesi, että eurooppalainen tietosuojalaki antaa yksilöille oikeuden pyytää Google ja muita hakukoneita poistamaan tietyt henkilön nimeen liittyvät hakutulokset. Kun hakukoneet päättävät, mitä tuloksia he poistavat, niiden on harkittava, ovatko kyseessä olevat tiedot "virheellisiä, riittämättömiä, epäolennaisia tai liiallisia" ja onko tietojen saatavilla oleminen yleisen edun mukaista.

Vuonna 2018 EU otti käyttöön yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR). GDPR:n artikla 17 määrittää "oikeuden tietojen poistamiseen", joka on samankaltainen kuin Euroopan unionin tuomioistuimen tunnustama vanha laki, jonka GDPR korvasi. Jotkin Euroopan unionin ulkopuoliset maat ovat myös ottaneet käyttöön samankaltaisia lakeja. Muutama esimerkki: Vuoden 2015 heinäkuussa Venäjällä hyväksyttiin laki, joka sallii kansalaisten poistaa linkin venäläisistä hakukoneista, jos se "rikkoo Venäjän lakeja tai jos tieto ei pidä paikkaansa tai on vanhentunutta" [26]. Tämän jälkeen myös Turkki ja Serbia ovat ottaneet käyttöön omat versionsa oikeudesta tulla unohdetuksi.

II. Kuka voi pyytää sisällön poistamista tietosuojalakien puitteissa?

Yleisesti ottaen tietosuojasäännöt koskevat vain yksilöiden henkilökohtaisen datan käsittelyä. Yrityksillä ja muilla oikeushenkilöillä ei yleensä ole oikeutta poistaa yrityksen nimeen liittyvien hakutulosten sisältöä.

Useimmat pyynnöt tulevat suoraan henkilöiltä, joita asia koskee, mutta pyyntö on myös mahdollista tehdä toisen henkilön puolesta, jos pyynnön tekijä voi todistaa, että hänellä on laillinen oikeus tehdä niin. Tarkista paikalliset lait, jos haluat tietää enemmän laillisista oikeuksistasi ja siitä, täytätkö itse tarvittavat ehdot.

III. Mitä voit tarkistaa ennen pyynnön lähettämistä

Jos julkaisit sisällön itse, saatat voida poistaa materiaalin verkosta tai estää sen näkymisen hakutuloksissa. Monet sosiaaliset verkostot tarjoavat yksityisyysasetuksia, joiden avulla voit suojata luomaasi sisältöä sekä poistaa muiden postaamaa asiatonta sisältöä.

Materiaalin poistaminen verkosta voi olla tehokkaampaa kuin sen poistaminen vain Googlesta nimeesi liittyvien hakujen yhteydestä.

Jos voit poistaa sisällön verkosta, Googlen tulokset päivittyvät, kun haun indeksointirobotit käyvät sivulla seuraavan kerran. Jos Googlen hakutulosten esikatselu (tai "katkelma") ei näytä sivun ajantasaista versiota, voit pyytää katkelman väliaikaista estoa tällä työkalulla.

IV. Miten lähetän pyynnön

Lähetä pyyntö täyttämällä tämä verkkolomake. Varmista, että lisäät nämä asiat:

  • Poistettavan sisällön tarkat URL-osoitteet – löydät ohjeet oikean URL-osoitteen löytämiseen täältä
  • Kuvaus siitä, miten sisältö liittyy sinuun, ja miksi se pitäisi poistaa Googlen hakutuloksista
  • Hakulauseke, jonka sisällön haluat poistettavan, esim. koko nimesi – voit mahdollisesti pyytää meitä poistamaan eri nimeen, esim. lempinimeen, liittyvää sisältöä (kerro meille tässä tapauksessa, miten kyseinen nimi liittyy henkilöllisyyteesi)
  • Sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa

On aina hyödyllistä lisätä mahdollisimman paljon taustatietoja, jotta voimme arvioida pyyntösi oikein kaiken saatavilla olevan tiedon valossa. Joskus tarvitsemme lisätietoja tehdäksemme päätöksen pyyntösi suhteen. Jos näin on, lähetämme sinulle sähköpostilla lisätietopyynnön ja emme jatka asian käsittelyä, ennen kuin olemme saaneet vastauksesi.

V. Millainen Googlen päätöksentekoprosessi on?

Ammattitaitoiset tarkastajamme tarkastavat pyyntösi. Yleisesti ottaen tarkastaja harkitsee, onko tieto yleisen edun mukaista ja jos, niin miten. Sitten hän punnitsee tätä ja oikeuksiasi soveltuvan tietosuojalain puitteissa.

On useita syitä, miksi tieto kannattaisi pitää nähtävillä yleisen edun mukaisesti. Google käyttää harkinnassa useita eri lähteitä, esim. Euroopan tietosuojaviranomaisten luomia ohjeita, mukaan lukien tietosuojatyöryhmä WP 29:n Euroopan oikeuden päätöksen täytäntöönpano-ohjeita, Euroopan tietosuojaneuvoston ohjeita sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka selventää EU:n tietosuojalakien yleistä tulkintaa.

Tarkastajat kiinnittävät huomiota tämänkaltaisiin asioihin:

Rooli julkisessa elämässä

Julkisuuden henkilöitä ovat esimerkiksi poliitikot, julkkikset, yritysjohtajat tai uskonnolliset johtajat, joilla on työnsä, toimintansa tai sitoumustensa vuoksi tietynlainen sosiaalinen asema, joka tarkoittaa sitä, että heillä on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa asemansa kautta.

  • Katsomme, liittyykö tieto julkiseen rooliisi ja jos, niin miten. Mitä vähemmän tieto liittyy suoraan asiaan, jonka kautta olet tullut tunnetuksi julkisuudessa, sitä todennäköisemmin poistamme tiedon hakutuloksista.

    Esimerkiksi henkilökohtaisen elämäsi tiedot eivät välttämättä ole olennaisia julkisessa roolissasi arkkitehtina. Mutta jos hakutulos sisältää kritiikkiä arkkitehdin roolissa tekemäsi työn laadusta, emme poista hakutulosta yhtä todennäköisesti. Tavoitteemme on arvioida, suojaisiko tämän tiedon näkeminen yleisöä ikävältä julkiselta tai ammatilliselta käytökseltä tai kertoa yleisölle yleisesti suoriutumisestasi ammattilaisena tai muuten julkisessa roolissasi.

  • Arvioimme myös julkisen roolisi merkittävyyttä. Esimerkiksi poliittiseen virkaan ehdolla olevat pyytävät äänestysikäisiä arvioimaan heidän sopivuutensa virkaan monien tekijöiden perusteella. Poistamme vähemmän todennäköisesti tietoja poliittisista ehdokkaista, valtion ylemmistä virkamiehistä ja vastaavista henkilöistä.
  • Sen jälkeen, kun joku on lähtenyt tietystä julkisesta roolista, yleisön kiinnostus kyseiseen rooliin riippuu siitä, miten tärkeä kyseinen rooli oli, mikä hänen roolinsa on tällä hetkellä ja miten paljon aikaa on mennyt. Jos joku on esimerkiksi ehdolla julkiseen virkaan uudestaan tai hän on edelleen julkisuudessa eri aseman vuoksi ja hänellä on vieläkin yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, pidämme usein tiedot hänestä näkyvillä historiallisten syiden vuoksi. Poistamme esimerkiksi äärimmäisen harvoin tietoja kenestäkään valtion johtajasta.

Tietolähteet

  • Jos sivu on viranomaisen sivustolla, otamme huomioon sen, että viranomainen on päättänyt julkaista kyseisen tiedon ja jättää sen näin ollen hakukoneiden saataville jatkuvasti. Nojaamme voimakkaasti tällaiseen päätökseen. Viranomaisten asiakirjat ovat tärkeässä osassa pitämässä yleisen edun piiriin kuuluvia asioita kansalaisten tiedossa, ja viranomaisen päätös pitää tietty tieto julkaistuna on vahva merkki siitä, että sitä pidetään edelleen tärkeänä yleisen edun kannalta.
  • Jos tieto on uutissivustolla ja se on kirjoitettu osana journalistista toimintaa, journalistit ovat päättäneet, että sisältö on yleisen edun mukaan kiinnostavaa. Otamme huomioon median journalistiset arviot päättäessämme, mitkä tiedot ovat olennaisia ja yleisen edun mukaisia, erityisesti viime aikoina julkaistun materiaalin suhteen.

Sisällön ikä

  • Arvioimme, onko hakutulokseen sisältyvä tieto edelleen olennainen. Olennaisuus liittyy usein vahvasti sisällön ikään.
  • Katsomme, onko saatavilla oleva tieto suhteellisen tuore ja onko tieto vanhentunut jonkin kyseisen tiedon julkaisun jälkeisen tapahtuman vuoksi. Esimerkiksi uutinen tulevasta oikeudenkäynnistä voi vanhentua nopeammin, jos oikeudenkäynti päättyi ilman tuomiota tai jos tuomio päätettiin jättää langettamatta valituksen jälkeen.
  • Jos tieto liittyy julkisen elämän rooliin, joka oli voimassa julkaisuhetkellä, katsomme oletko lähtenyt kyseisestä roolista ja oletko tällä hetkellä samankaltaisessa roolissa. Jos et ole, tieto ei välttämättä ole enää olennaista. Jos tieto liittyy esimerkiksi rooliisi yrityksen johtajana ja johdat edelleen joko samaa tai samankaltaista yritystä, emme todennäköisesti poista hakutulosta, vaikka sen julkaisusta olisi jo jonkin aikaa.

Vaikutus Googlen käyttäjiin

  • Mietimme, onko nimeäsi Google Haussa etsiville tärkeää löytää kyseessä oleva tieto. Jos esimerkiksi tarjoat ammattipalveluita, aiempien asiakkaiden arvostelut kyseisistä palveluista kiinnostavat todennäköisesti tulevia asiakkaita hyvin oikeutetusti.
  • Kun kyse on rikostuomioista, arvioimme yleensä, onko tiedon näyttämisen jatkaminen välttämätöntä käyttäjien tiedonvapauden suojelemisen kannalta. Tähän kuuluu käyttäjien mahdollisuus suojata itseään mahdollisilta samankaltaisilta rikoksilta tulevaisuudessa hankkimalla kyseiset tiedot. Rikosta koskevien tietojen poistoaikoja määrittäessämme tarkastelemme myös paikallisia sääntöjä, jotka määrittävät, milloin tuomio on kärsitty, poistetaan rekisteristä tai vastaavaa. Tarkastelemme siis tapoja, joilla rikoksista tuomitut voivat jättää tuomion virallisesti taakseen.

Totta vai ei

  • Emme välttämättä pysty arvioimaan, ovatko sinua koskevat väitteet totuudenmukaisia. Emme voi tuomioistuinten lailla kuulla todistajia tai vastaanottaa valaehtoisia todistuslausuntoja. Emme myöskään aina tiedä kaikkea, mikä voisi auttaa tuomaria päättämään, mikä on totuudenmukaista.
  • Jos sinulle on tärkeää näyttää, että tiedot eivät ole tosia, toimita siitä luotettavat todisteet. Jos esimerkiksi tuomioistuin on antanut sinua puoltavan päätöksen sinua koskevista väitteistä käydyssä oikeudenkäynnissä, nojaamme merkittävästi kyseiseen päätökseen.

Arkaluontoiset tiedot

  • Otamme huomioon, miten arkaluontoista tai yksityistä sisältö on. Arkaluontoista sisältöä saattaa olla esimerkiksi tiedot jonkun terveydestä, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta tai uskonnosta. Poistamme tällaisia tietoja sisältävää sisältöä paljon todennäköisemmin, erityisesti jos pyynnön tekijä ei suostunut tiedon julkaisemiseen.

Mitkään näistä tekijöistä eivät ole absoluuttisia ja yllä oleva luettelo ei ole kaikenkattava. Usein tapauksiin liittyy eri suuntiin osoittavia tekijöitä, joten pohdimme näitä tarkkaan ennen päätöksen tekoa. Jos meillä ei ole kaikki tarvitsemiamme tietoja, saatamme pyytää sinulta lisätietoja. Nämä tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten eri tekijät saattavat vaikuttaa pyyntöösi.

VI. Millainen vaikutus tietosuojalain puitteissa tehdyllä poistolla on?

Poistamme vain nimeesi liittyvää sisältöä hakutuloksista. Nimeesi liittyvän sisältö, jonka poistamme hakutuloksista, saattaa silti jäädä tuloksiin muiden kyselyiden kohdalle.

Kunnioitamme sijaintisi paikallisten lakien alueellista pätevyyttä. Esimerkiksi Euroopan unionin alueella poistamme URL-osoitteet sellaisten maiden Google-versioista, jotka noudattavat eurooppalaista tietosuojalakia. Käytämme myös maantieteellisen sijainnin signaaleja (esim. IP-osoitteita) rajoittaaksemme pääsyä hakutuloksista poistettuun URL-osoitteeseen kaikissa Google Haun palveluissa sellaisten käyttäjien osalta, joiden uskomme olevan pyynnön tekijän asuinmaassa. Euroopan unionin tuomioistuimen vuoden 2019 päätöksen mukaisesti emme sovella näitä tietojen poistoja EU:n ulkopuolisiin maihin.

Jos haluat poistaa sivun toisen maan hakutuloksista, voit lähettää pyynnön täältä ja kertoa, miksi sisältö pitäisi poistaa kyseisen maan lakien perusteella.

VII. Mistä saan lisätietoja?

Lue lisää artikkelista Usein kysyttyä Euroopan tietosuojalakien mukaisista hakutuloksien poistopyynnöistä. Jos haluat tarkempaa tietoa asiasta, lue artikkeli Five Years of the Right to be Forgotten.

Avoimuusraportista löydät paljon tietoja datasta sekä anonymisoituja esimerkkejä saamistamme pyynnöistä. Huomaa, että nämä ovat oikeita pyyntöjä, joten meidän on suojeltava pyyntöjen tekijöiden henkilöllisyyttä. Tämä tarkoittaa, ettemme voi jakaa enempää tietoja yksittäisistä tapauksista tai päätösprosessista.

Päävalikko
17303068096578479373
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
false
false