Vilpillisiltä puheluilta suojautuminen

Yrityksen omistajana voit saada monenlaisia puheluita, myös automaattisten järjestelmien soittamia puheluita. Tämä artikkeli auttaa sinua ymmärtämään luotettavien automaattisten järjestelmien ja huijausten välisiä eroja.

Näin voit tunnistaa oikeat Googlelta tulevat puhelut

Automaattiset puhelut

Tärkeää: Soitamme vain yrityksiin, jotka sijaitsevat artikkelissa Tietoja Google Assistantin soittamista puheluista luetelluissa maissa. Google ei soita ei-toivottuja myyntipuheluita automaattisesta järjestelmästä. Saatamme kuitenkin soittaa yritykseesi automaattisia puheluita, jotka eivät liity myyntiin. Tällaisia ovat esimerkiksi puhelut, jotka koskevat yritystietojen vahvistamista Google Mapsia varten taikka varausten tekemistä tai tapaamisten sopimista Googlen käyttäjien puolesta. Joissakin tapauksissa nämä puhelut voivat tulla operaattorilta.
  • Automaattisia puheluita soitetaan tietyistä numeroista. Puhelun alussa ilmoitetaan puhelun syy ja kerrotaan, että puhelu on Googlelta. Puhelu saattaa kuulostaa esimerkiksi tältä:
  • Hei! Soitan Google Mapsista. Koska elämme poikkeuksellisia aikoja, haluaisin varmistaa yrityksesi aukioloajat. Tämä on automaattinen palvelu, ja tämä puhelu nauhoitetaan Googlen palveluiden parantamiseksi. Kertoisitko yrityksesi tämän viikon aukioloajat?
  • Hei! Autan ihmisiä löytämään avoinna olevia ravintoloita. Tämä on Googlen tarjoama automaattinen palvelu, ja tämä puhelu nauhoitetaan Googlen palveluiden parantamiseksi. Onko ravintolasi tällä hetkellä avoinna paikan päälle ruokaileville asiakkaille?
  • Sinua ei pyydetä rekisteröitymään palveluun, suorittamaan maksua tai antamaan arkaluontoisia henkilötietoja.
  • Nämä puhelut ovat käytössä vain sellaisissa yrityksissä, joiden puhelinnumerot ovat julkisia yleisöpuheluiden vastaanottamista varten. Jos yritys ei halua saada tällaisia puheluita, palvelun voi poistaa käytöstä helposti ilmoittamalla asiasta puhelun aikana.

Google-operaattorit

  • Saatat saada Google-operaattoreilta puheluita, jotka koskevat Google Ads- tai Google Play ‑tileihin tai muihin Google-tileihin liittyvää kehitystä, asiakaspalvelua tai tukea. Google ei kuitenkaan koskaan tiedustele maksutietojasi puhelimitse eikä takaa sinulle suotuisaa sijoittelua tuotteissamme.

Mitä tehdä, jos saat epäilyttävän puhelun?

Valitettavasti monet häikäilemättömät henkilöt ja yritykset soittavat vilpillisiä ja harhaanjohtavia puheluita. Joskus puheluissa, jotka voivat myös olla ennalta tallennettuja robottipuheluita, esiinnytään vilpillisesti Googlen edustajina tai työntekijöinä ja yritetään myydä erilaisia ohjelmia ja online-markkinointipalveluja pahaa-aavistamattomille henkilöille ja yrityksille.

Monet tällaisista puheluista ovat kiellettyjä Yhdysvaltain lain mukaan (paitsi jos olet itse antanut suostumustasi niiden vastaanottamiseen), eikä Google ole koskaan niiden takana.

Jos saat ei-toivotun automaattisen robottipuhelun muulta kuin Google-yhteisöltä, toimi alla kuvatuilla tavoilla.

Ilmoita Yhdysvalloissa vastaanottamistasi epäilyttävistä puheluista

Jos olet Yhdysvalloissa ja saat ei-toivottuja puheluita, voit lähettää valituksen Federal Trade Commissionille (FTC). Kun haluat tehdä virallisen valituksen, siirry osoitteeseen www.donotcall.gov tai soita numeroon 1-888-382-1222. Voit myös lähettää valituksen Federal Communications Commissionille.

Katkaise puhelu

Jos saat ei-toivotun puhelun henkilöltä, joka esiintyy Googlen edustajana tai työntekijänä, voit katkaista puhelun milloin tahansa. Älä paina mitään näppäintä, vaikka äänitallenteessa kehotettaisiin tekemään niin sen vuoksi, että saisit henkilökohtaista palvelua tai että sinut poistettaisiin soittoluettelosta. Näppäimen painaminen voi johtaa uusiin ei-toivottuihin puheluihin.

Auta meitä jäljittämään huijarit

Google ymmärtää, että tällaiset puhelut voivat olla harmillisia. Olemme sitoutuneet pyrkimään omalta osaltamme siihen, että nämä puhelut loppuisivat. Asia ei kuitenkaan aina ole hallinnassamme. Monet näistä soittajista käyttävät esimerkiksi puhelinnumeroita, joita ei voi jäljittää, ja muita sisällön naamiointimenetelmiä.

Auta meitä jäljittämään puhelut soittajilta, jotka väittävät olevansa kytköksissä Googleen. Ota meihin yhteyttä suoraan verkkolomakkeella ja lisää siihen seuraavat tiedot:

  • soittajan yritys ja yhteystiedot
  • soittajalta mahdollisesti jatkotoimina vastaanotetut sähköpostit tai asiakirjat
  • kaikki muut puhelua koskevat tiedot.

Estä tulevat ei-toivotut puhelut

Lue lisää huijausten tunnistamisesta Googlen turvallisuuskeskuksesta.

Muita lähteitä

Tarvitsetko lisäapua?

Kokeile näitä vaiheita:

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
14079258333116450382
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
99729
false
false
false