GOOGLE ANALYTICSIN PALVELUEHDOT

Google Analyticsin palveluehdot (jäljempänä ”Sopimus”) on tehty Google Inc. -yhtiön (”Google”) ja Sopimuksen hyväksyneen tahon (”Käyttäjä”) välille. Tämä Sopimus koskee Google Analytics -peruspalvelun (”Palvelu”) käyttöä. NAPSAUTTAMALLA HYVÄKSYN-PAINIKETTA, SUORITTAMALLA REKISTERÖITYMISEN TAI KÄYTTÄMÄLLÄ PALVELUA KÄYTTÄJÄ VAHVISTAA, ETTÄ HÄN ON LUKENUT JA HYVÄKSYY TÄMÄN SOPIMUKSEN JA ETTÄ HÄN ON PÄTEVÄ SOLMIMAAN TÄMÄN SOPIMUKSEN GOOGLE ANALYTICS -TILIN OMISTAJAN PUOLESTA JA SITOMAAN GOOGLE ANALYTICS -TILIN OMISTAJAN TÄHÄN SOPIMUKSEEN. Sopimusosapuolet sopivat seuraavaa:

1. Määritelmät

”Asiakastiedot” tai ”Google Analytics -tiedot” tarkoittavat Vierailijoiden ominaisuuksiin ja toimintaan liittyvää tietoa, jota Käyttäjä kerää, käsittelee tai tallentaa palvelua käyttäessään. "Dokumentaatio" tarkoittaa mitä tahansa mukana tulevaa dokumentaatiota, jonka Google antaa Käyttäjälle Käsittelyohjelmiston käyttöä varten, mukaan lukien verkossa olevan dokumentaation.

”GATC” tarkoittaa Google Analytics Tracking Code -koodia, joka asennetaan Sivustoon Asiakastietojen keräämistä varten, yhdessä minkä tahansa Käyttäjälle tarjottujen korjausten, päivitysten ja ohjelmapäivitysten kanssa.

”Kolmas osapuoli” tarkoittaa mitä tahansa kolmatta osapuolta, jolle (i) Käyttäjä antaa oikeuden käyttää Tiliään tai (ii) jonka puolesta Käyttäjä käyttää Palvelua kerätäkseen kolmannelle osapuolelle tietoa.

”Käsittelyohjelmisto” tarkoittaa Google Analytics -palvelinohjelmistoa sekä mitä tahansa päivityksiä, jotka analysoivat Asiakastietoja ja luovat Raportteja.

”Luottamukselliset tiedot” tarkoittaa kaikkia juridisesti suojattuja tietoja sekä muita yhden osapuolen toiselle osapuolelle kirjallisesti luovuttamia tietoja, joissa on merkintä ”luottamuksellinen”, tai suullisesti ilmoitettuja tietoja, jotka esitetään viiden arkipäivän kuluessa kirjallisina ja varustetaan ”luottamuksellinen”-merkinnällä. Edellä esitetystä huolimatta Luottamukselliset tiedot eivät kuitenkaan käsitä mitään sellaista tietoa, joka on julkista tai muuttuu julkiseksi, tietoa, joka on jo vastaanottavan osapuolen hallussa ennen toisen osapuolen toimesta tapahtuvaa luovuttamista, tai tietoa, jonka vastaanottava osapuoli on laatinut itsenäisesti ilman Luottamuksellisen tiedon käyttöä.

”Ohjelmisto” tarkoittaa GATC:ia sekä Käsittelyohjelmistoa.

”Sivusto” tarkoittaa mitä tahansa Käyttäjän hallinnassa olevaa verkkosivustoa, sovellusta tai muuta omaisuutta, joka lähettää dataa Google Analyticsiin. Jokainen Sivusto sisältää oletuksena olevan Profiilin, joka mittaa kaikkia Sivuston sivuja.

”Osuma” tarkoittaa Google Analytics -järjestelmän käsittelemää perusyksikköä. Osuma voi olla erilaisten kirjastojen, mukaan lukien Javascript (esim. analytics.js), Silverlight, Flash ja Mobile, kutsu Google Analytics -järjestelmään. Tällä hetkellä osuma voi olla sivun katselu, maksutapahtuma, kohde, tapahtuma, sosiaalinen vuorovaikutus tai käyttäjän ajankäyttö. Osumia Google Analytics -järjestelmään voidaan synnyttää myös muuten kuin käyttämällä erilaisia kirjastoja muiden Palvelun Käyttäjälle tarjoamien ja Google Analyticsin tukemien protokollien ja mekanismien välityksellä.

”Palvelimet” tarkoittaa Googlen (tai sen kokonaisuudessaan omistamien tytäryhtiöiden) hallinnoimia palvelimia, joille Käsittelyohjelmisto ja Asiakastiedot on tallennettu.

”Profiili” tarkoittaa asetusten muodostamaa kokonaisuutta, joka yhdessä määrittelee sisällytettävät tai pois jätettävät tiedot tiettyä Raporttia varten. Profiili voidaan luoda esimerkiksi sivun pienen osan katselua varten ainutlaatuisena Raporttina. Yhdellä Sivustolla voi olla useita Profiileja.

”Raportti” tarkoittaa osoitteessa www.google.com/intl/fi/analytics/ näytettävää Profiilin analyysia.

”Tietosuojakäytäntö” tarkoittaa Sivustoa koskevaa tietosuojakäytäntöä.

”Tili” viittaa Palveluun liittyvään laskutustiliin. Kaikkien tiettyyn Sivustoon liittyvien Profiilien yksittäiset Osumat lasketaan yhteen ennen kyseiseen Sivustoon liittyvän Palvelun veloituksen määrittelemistä.

”Vierailijat” tarkoittaa Käyttäjän Sivuston vierailijoita.

Ilmaus ”mukaan lukien” tarkoittaa ”mukaan lukien rajoituksetta”.

2. Maksut ja palvelut

Kohdan 15 mukaisesti Palvelu tarjotaan Käyttäjälle maksutta enintään 10 miljoonaan Osumaan kuukaudessa tiliä kohden. Google voi toisinaan muuttaa Palvelusta perimiään maksuja ja maksukäytäntöjä mukaan lukien lisäkustannukset maantieteellisistä tiedoista, kustannustietojen hakukoneista siirtämisestä perittävät kustannukset tai muut kolmansien osapuolten Googlelta tai kokonaan sen omistamilta tytäryhtiöiltä perimät veloitukset tietojen sisällyttämisestä Palvelun raportteihin. Maksuja tai maksukäytäntöjä koskevat muutokset astuvat voimaan Käyttäjän hyväksyttyä tällaiset muutokset, jotka julkaistaan osoitteessa www.google.com/intl/fi/analytics/. Mikäli toisin ei ilmoiteta, kaikki maksut esitetään Yhdysvaltain dollareina. Kaikki erääntyneet saatavat erääntyvät maksettaviksi välittömästi tämän Sopimuksen irtisanomisen yhteydessä ja kaikki Googlelle aiheutuneet perintäkustannukset (mukaan lukien asianajopalkkiot) sisällytetään erääntyneeseen summaan ja voidaan veloittaa luottokortilta tai minkä tahansa muun Käyttäjän AdWords-tiliin liittyvän laskutustavan avulla.

3. Jäsentili, salasana ja turvallisuus

Rekisteröidyttyään Palvelun käyttäjäksi Käyttäjän on ensin suoritettava rekisteröityminen ilmoittamalla Googlelle ajan tasalla olevat, täydelliset ja tarkat tiedot, mukaan lukien Käyttäjän sähköpostiosoite (käyttäjätunnus) ja salasana rekisteröitymislomaketta täytettäessä. Käyttäjän tulee suojata salasanansa, ja käyttäjä on täysin vastuussa omasta ja kolmansien osapuolten toimesta tapahtuvasta tilinsä käytöstä. Käyttäjä on yksinomaan vastuussa kaikesta ja mistä tahansa Tilillään tapahtuvasta toiminnasta. Käyttäjän tulee Ilmoittaa Googlelle välittömästi saatuaan tietää mistä tahansa luvattomasta Tilinsä käytöstä tai muusta turvallisuusrikkomuksesta. Googlen (tai sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden) tuen työntekijät voivat silloin tällöin kirjautua Palveluun Käyttäjän asiakassalasanalla palvelun ylläpitoa ja kehittämistä varten, mukaan lukien Käyttäjän avustaminen teknisissä tai laskutukseen liittyvissä asioissa.

4. Ei-yksinomainen lisenssi

Tämän Sopimuksen ehtojen mukaisesti (a) Google myöntää Käyttäjälle rajoitetun, peruttavissa olevan, ei-yksinomaisen ja ei-alilisensoitavan lisenssin GATC:n asentamiseen, kopiointiin sekä käyttöön vain siinä määrin kuin on välttämätöntä, jotta Käyttäjä voi käyttää Palvelua Sivustonsa tai kolmannen osapuolen Sivuston yhteydessä ja (b) Käyttäjä voi etänä käyttää, katsella sekä ladata omia Raporttejaan, joita säilytetään osoitteessa www.google.com/intl/fi/analytics/. Käyttäjä ei saa itse (eikä saa antaa kolmansien osapuolten) (i) kopioida, muokata, muuntaa, kääntää Ohjelmistoa tai Dokumentaatiota tai muulla tavoin luoda johdannaisia Ohjelmistosta tai Dokumentaatiosta, (ii) takaisinmallintaa, hajottaa, purkaa tai muulla tavoin yrittää selvittää Ohjelmiston lähdekoodia muutoin kuin sijaintinsa mukaisella lainkäyttöalueella voimassa olevan lainsäädännön nimenomaisesti sallimissa tapauksissa, (iii) antaa vuokralle tai liisata, myydä, luovuttaa tai muulla tavoin siirtää Ohjelmistoon, Dokumentaatioon tai Palveluun liittyviä tai siihen sisältyviä oikeuksia, (iv) poistaa mitään Ohjelmiston tai Palvelun omistusoikeuksiin viittaavia merkintöjä tai tarroja, (v) käyttää, julkaista, siirtää tai ottaa käyttöön mitään sellaista laitetta, ohjelmistoa tai aliohjelmaa, joka häiritsee tai voi häiritä Palvelun tai Ohjelmiston toimintaa tai (vi) käyttää Palvelun kolmannen osapuolen omistamaksi merkittyä tietoa muihin tarkoituksiin kuin Raporttien luomiseen, katsomiseen ja lataamiseen. Käyttäjän tulee noudattaa kaikkia sovellettavia lakeja ja säädöksiä Dokumentaatioon, Ohjelmistoon, Palveluun ja Raportteihin liittyvässä käytössä ja niihin pääsyssä.

5. Salassapito

Kumpikaan osapuoli ei käytä tai luovuta toisen osapuolen Luottamuksellisia tietoja ilman toisen osapuolen etukäteistä kirjallista suostumusta muutoin kuin tästä Sopimuksesta johtuvien velvoitteidensa suorittamiseksi tai lain, asetuksen tai tuomioistuimen päätöksen vaatimissa tapauksissa. Tällöin luovutukseen velvollinen osapuoli ilmoittaa asiasta toiselle osapuolelle etukäteen niin varhain kuin kohtuullisesti katsoen on mahdollista ennen tällaisten tietojen luovuttamista. Tämän Sopimuksen päättyessä molemmat osapuolet joko palauttavat tai tuhoavat viivyttelemättä kaikki Luottamukselliset tiedot ja todistavat tämän pyynnöstä kirjallisesti.

6. Oikeudet sisältöön ja julkisuus

Google ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt voivat säilyttää ja käyttää Palvelun käyttöön liittyvää kerättyä tietoa Tietosuojakäytännön (www.google.com/intl/fi/policies/privacy/) mukaisesti. Google ei jaa Käyttäjän Asiakastietoja tai Kolmannen osapuolen Asiakastietoja kolmansien osapuolten kanssa muutoin kuin silloin kun Google (i) on saanut Käyttäjän suostumuksen Asiakastietojen osalta tai Kolmannen osapuolen suostumuksen Kolmannen osapuolen Asiakastietojen osalta, (ii) katsoo lain näin edellyttävän tai toimii hyvässä uskossa sen suhteen, että Asiakastietoihin pääsy, niiden säilyttäminen tai luovuttaminen on kohtuudella katsoen tarpeellista Googlen, Googlen käyttäjien tai yleisön oikeuksien, omaisuuden tai turvallisuuden suojelemiseksi tai (iii) esittää Asiakastietoja tietyissä rajoitetuissa olosuhteissa kolmansille osapuolille Googlen puolesta suoritettavien tehtävien suorittamiseksi (esim. laskutus tai tietojen tallentaminen) noudattaen tarkkoja määräyksiä, jotka estävät tietojen käyttämisen tai jakamisen muulla tavoin kuin Googlen antamien ohjeiden mukaisesti. Näissä tapauksissa noudatetaan sopimuksia, joiden nojalla tällaisten osapuolten on käsiteltävä Asiakastietoja ainoastaan Googlen ohjeita noudattaen ja tämän Sopimuksen ehtojen mukaisesti sekä asianmukaisia salassapito- ja turvallisuustoimenpiteitä noudattaen.

7. Tietosuoja

Käyttäjä ei saa välittää, auttaa kolmansia osapuolia välittämään tai antaa kolmansille osapuolille lupaa välittää Googlelle mitään tietoja, joita Google voi käyttää henkilökohtaisina tunnistetietoina tai jotka Google voi tulkita tällaisiksi tiedoiksi.

Käyttäjällä on oltava asianmukainen Tietosuojakäytäntö, ja Käyttäjän on noudatettava sitä sekä kaikkia Vierailijoiden tietojen keräämiseen sovellettavia lakeja, menettelytapoja ja säädöksiä. Käyttäjän on kerrottava Google Analyticsin käytöstä ja siitä, miten se kerää ja käsittelee tietoja. Käyttäjä voi tehdä sen tarjoamalla linkin sivustolle, jossa kerrotaan, miten Google käyttää dataa, kun Käyttäjä käyttää kumppanien sivustoja tai sovelluksia (esim. www.google.com/intl/fi/policies/privacy/partners/ tai muu Googlen tarjoma sivusto). Käyttäjän tulee kaupallisesti järkevin toimin varmistaa, että Vierailijalle tarjotaan selkeät ja kattavat tiedot evästeiden tai muiden tietojen tallentamisesta Vierailijan laitteelle. Käyttäjän tulee lisäksi kaupallisesti järkevin toimin varmistaa, että Vierailija hyväksyy näiden tietojen tallentamisen, kun tallennus tapahtuu Palvelun yhteydessä ja kun laki edellyttää näiden tietojen tarjoamista ja tämän hyväksynnän saamista. Käyttäjä ei saa kiertää mitään Palveluun kuuluvia tietosuojaominaisuuksia (esim. kieltäytymisoikeus).

Käyttäjä voi käyttää Google Analyticsin ja minkä tahansa DoubleClick-tuotteen tai ‑palvelun tai minkä tahansa muun Google Display -mainostuotteen tai ‑mainospalvelun yhdistettyä versiota (”Google Analytics for Display Advertisers”). Jos Käyttäjä käyttää Google Analytics for Display Advertisers -palvelua, Käyttäjän tulee noudattaa siihen liittyviä käytäntöjä (nähtävillä osoitteessa support.google.com/analytics/bin/answer.py?hl=fi&topic=2611283&answer=2700409) ja ilmoittaa näiden käytäntöjen mukaisesti Tietosuojakäytännössään, (i) että Käyttäjä käyttää Google Analytics for Display Advertisers -palvelua ja yksilöidä käytettävät ominaisuudet ja (ii) miten Vierailijat voivat kieltäytyä Google Analytics for Display Advertisers -palvelusta. Käyttäjän DoubleClickiin tai Google Display -mainostuksiin liittyvään tietoon pääsyyn ja tämän tiedon käyttöön sovelletaan Käyttäjän ja Googlen välisiä Palvelua koskevia sopimuksia.

Jos käytössä on GA 360 Suite Home, sen käyttöön sovelletaan Google Analytics 360 Suite Home ‑käyttöehtoja (tai vastaavasti nimettyjä ehtoja), jotka ovat luettavissa osoitteessa https://360suite.google.com/terms (tai muussa Googlen ilmoittamassa URL-osoitteessa). Google Analytics 360 Suite Home ‑käyttöehdot (”Suite Home -käyttöehdot”) voivat muuttua ajoittain, mutta Suite Home -käyttöehtojen kohdan 2 mukaan palvelun käyttöön sovelletaan edelleen tämän Sopimuksen ehtoja.

8. Vahingonkorvaukset

Sovellettavan lain sallimissa rajoissa käyttäjä sitoutuu korvaamaan, suojaamaan kaikelta vahingolta sekä puolustamaan Googlea ja sen kokonaan omistamia tytäryhtiöitä omalla kustannuksellaan miltä tahansa ja kaikilta kolmansien osapuolten kanteilta, toimilta, toimenpiteiltä sekä haasteilta, joita esitetään Googlelle tai sen toimihenkilöille, johtajille, työntekijöille, edustajille tai tytäryhtiöille, sekä kaikilta näihin liittyviltä vastuilta, vahingonkorvauksilta, maksuilta, sopimuskorvauksilta, sakoilta, kustannuksilta tai kuluilta (mukaan lukien kohtuulliset asianajopalkkiot ja muut oikeudenkäyntikulut), joita Googlelle tai kenelle tahansa sen toimihenkilölle, johtajalle, työntekijälle, edustajalle tai tytäryhtiölle aiheutuu sen takia, että (i) Käyttäjä rikkoo mitä tahansa tämän Sopimuksen ehtoa, (ii) Käyttäjä käyttää Palvelua, (iii) Käyttäjä rikkoo sovellettavia lakeja, määräyksiä tai säädöksiä Palveluun liittyen, (iv) Käyttäjä antaa vahvistuksia tai vakuutuksia, jotka liittyvät mihin tahansa Palvelun, Ohjelmiston tai Kolmansille osapuolille esitettävien Raporttien osaan, (v) Kolmannet osapuolet esittävät tai heidän puolestaan esitetään kanteita, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti Käyttäjän Palvelun, Ohjelmiston tai Raporttien käyttöön, (vi) Käyttäjä on rikkonut Kolmansiin osapuoliin liittyvää tietosuojaa koskevia velvoitteitaan, tai (vii) Googlea vastaan nostetaan mitä tahansa kanteita, jotka liittyvät Kolmansien osapuolten toimintaan tai toimimatta jättämiseen Palveluun, Ohjelmistoon tai Raportteihin liittyen. Tällaisissa tapauksissa Google esittää kirjallisen, tällaista kannetta, haastetta tai toimea koskevan ilmoituksen. Käyttäjä sitoutuu tekemään yhteistyötä kohtuullisessa laajuudessa minkä tahansa kanteen puolustamisessa. Google pidättää oikeuden vastata omalla kustannuksellaan yksinomaisesti mihin tahansa Käyttäjän aiheuttamaan korvausvelvollisuuteen liittyvään asiaan ja ottaa sen hallintaansa.

9. Kolmannet osapuolet

Mikäli Käyttäjä käyttää Palvelua tietojen keräämiseen Kolmannen osapuolen puolesta tai Kolmas osapuoli käyttää Palvelua Käyttäjän Tilin kautta riippumatta siitä, onko Käyttäjällä Googlen tai sen kokonaan omistaman tytäryhtiön myöntämät vastaavat valtuudet, Käyttäjä vahvistaa ja vakuuttaa, että (a) Käyttäjällä on oikeus toimia Kolmannen osapuolen puolesta sekä sitoa Kolmas osapuoli tähän Sopimukseen koskien Käyttäjää sitovia kaikkia tämän Sopimuksen velvollisuuksia, (b) Google voi jakaa Kolmannelle Osapuolelle mitä tahansa Kolmannen osapuolen Sivustoon liittyviä Asiakastietoja, ja (c) Käyttäjä ei luovuta Kolmannen osapuolen Asiakastietoja kenellekään muulle osapuolelle ilman Kolmannen osapuolen suostumusta.

10. TAKUUTA KOSKEVA VASTUUVAPAUSLAUSEKE

SOVELLETTAVIEN LAKIEN SALLIMAN MAKSIMIMÄÄRÄN RAJOISSA, PAITSI SILLOIN KUN TÄSSÄ SOPIMUKSESSA ON NIMENOMAISESTI TOISIN MAINITTU, GOOGLE EI ANNA MITÄÄN NIMENOMAISIA, IMPLISIITTISIÄ, LAKISÄÄTEISIÄ TAI MUUNLAISIA TAKUITA, MUKAAN LUKIEN MYYNTIKELPOISUUTTA, TIETTYYN KÄYTTÖTARKOITUKSEEN SOPIVUUTTA JA OIKEUKSIEN LOUKKAAMATTOMUUTTA KOSKEVAT TAKUUT.

11. VASTUUNRAJOITUS

SOVELLETTAVAN LAIN SALLIMISSA RAJOISSA GOOGLE EI OLE VASTUUSSA KÄYTTÄJÄN MENETTÄMISTÄ TULOISTA TAI VÄLILLISISTÄ, ERITYISLUONTEISISTA, SATUNNAISISTA TAI RANGAISTUSLUONTEISISTA VAHINGOISTA, VAIKKA GOOGLELLE TAI SEN TYTÄRYHTIÖILLE JA OSAKKUUSYHTIÖILLE ON KERROTTU, NE TIESIVÄT TAI NIIDEN OLISI PITÄNYT TIETÄÄ TÄLLAISTEN VAHINKOJEN MAHDOLLISUUDESTA, JA VAIKKA VASTUU VÄLITTÖMISTÄ VAHINGOISTA EI KATA KAIKKIA VAHINKOJA. GOOGLEN (JA SEN KOKONAAN OMISTAMIEN TYTÄRYHTIÖIDEN) YHTEEN LASKETTAVA KOKONAISVASTUU KÄYTTÄJÄLLE TAI KENELLE TAHANSA MUULLE OSAPUOLELLE MISTÄ TAHANSA TAPPIOSTA TAI VAHINGOSTA, JOTKA JOHTUVAT TÄHÄN SOPIMUKSEEN PERUSTUVISTA TAI SIIHEN LIITTYVISTÄ KANTEISTA, VAATEISTA TAI TOIMENPITEISTÄ, EI YLITÄ 500 YHDYSVALTAIN DOLLARIA.

12. Omistusoikeudet

Palvelu, mukaan lukien Ohjelmisto ja kaikki siihen liittyvät immateriaalioikeudet, on ja tulee olemaan Googlen (ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden) omaisuutta. Kaikki Ohjelmiston oikeudet sekä siihen liittyvät oikeudet, joita ei ole yksiselitteisesti myönnetty Käyttäjälle tässä Sopimuksessa, pidätetään, ja ne säilyvät täten Googlen ja sen lisensoijien omistuksessa rajoituksetta, mukaan lukien Googlen (ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden) oikeudet Ohjelmiston sekä Dokumentaation yksinomaiseen omistukseen. Edellä esitetyn yleisluontoisuutta rajoittamatta Käyttäjä lupaa, että ei (eikä myöskään anna kenenkään kolmannen osapuolen toimia kyseisellä tavalla): (a) alilisensoi, jaa tai käytä Palvelua tai Ohjelmistoa tässä Sopimuksessa myönnetyn lisenssin ylittävällä tavalla; (b) kopioi, muokkaa, mukaile, käännä, valmista johdannaistöitä, takaisinmallinna, pura tai hajota Ohjelmistoa tai muutoin yritä selvittää mitään Palveluun liittyvää lähdekoodia tai liikesalaisuutta; (c) anna vuokralle tai liisaa, myy, luovuta tai muulla tavoin siirrä Ohjelmistoon tai Palveluun liittyviä tai siihen sisältyviä oikeuksia; (d) käytä, julkaise, siirrä tai ota käyttöön mitään sellaista laitetta, ohjelmistoa tai aliohjelmaa, joka häiritsee tai voi häiritä Palvelun tai Ohjelmiston toimintaa; (e) käytä tavaramerkkejä, liiketunnuksia, palvelutunnuksia, logoja, verkkotunnuksia tai muita tunnistettavia brändin ominaisuuksia tai mitään Palveluun liittyviä tekijänoikeuksia tai yksinoikeuksia mihinkään tarkoitukseen ilman Googlen yksiselitteistä kirjallista suostumusta; (f) rekisteröi, yritä rekisteröidä tai auta ketään muuta rekisteröimään mitään Googleen (tai sen kokonaan omistamiin tytäryhtiöihin) liittyviä tavaramerkkejä, liiketunnuksia, palvelutunnuksia, logoja, verkkotunnuksia ja muita tunnistettavia brändin ominaisuuksia, tekijänoikeuksia tai muita yksinoikeuksia muutoin kuin Googlen (tai tapauksesta riippuen sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden) nimiin; tai (g) poista, peitä tai muokkaa mitään tekijänoikeuksiin, tavaramerkkiin tai muuhun yksinoikeuteen liittyvää merkintää, joka on kiinnitetty tai sisällytetty mihin tahansa Palvelun mukana tulevaan osaan.

13. Yhdysvaltain valtion oikeudet

Mikäli Yhdysvaltain valtio ryhtyy käyttämään Palvelua tai mikäli sitä ryhdytään käyttämään Yhdysvaltain valtion puolesta tai Yhdysvaltain valtion ensisijaisen hankkijan tai alihankkijan toimesta lain 48 C.F.R. 227.7202-4 (Yhdysvaltain puolustusministeriön (DOD) hankintoja varten) ja lain 48 C.F.R. 2.101 ja 12.212 (muita kuin Yhdysvaltain puolustusministeriön (DOD) hankintoja varten) nojalla, Yhdysvaltain valtion Ohjelmistoa koskeviin oikeuksiin, mukaan lukien oikeudet käyttää, muokata, toisintaa, julkaista, suorittaa, asettaa esille tai luovuttaa Ohjelmistoa tai Dokumentaatiota, sovelletaan kaikilta osin tässä Sopimuksessa esitettyjä kaupallisia lisenssioikeuksia ja rajoituksia.

14. Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen

Kumpi tahansa osapuoli voi irtisanoa tämän Sopimuksen milloin tahansa ilmoituksella. Sopimuksen päättyessä Google lopettaa Palvelun tarjoamisen ja Käyttäjän tulee lopettaa Palvelun käyttäminen ja poistaa kaikki GATC:n kopiot koko Sivustosta ja vahvistaa tämä kirjallisesti Googlelle kolmen (3) arkipäivän kuluessa Sopimuksen päättymisestä. Sopimuksen päättyessä mistä tahansa syystä (a) Käyttäjällä ei ole oikeutta minkäänlaisiin käyttöön liittyvien maksujen tai muiden maksujen palautuksiin, ja (b) mikä tahansa (i) maksamaton saatava Palvelusta, joka on suoritettu irtisanomispäivään mennessä, ja (ii) muu maksamaton saatava jäljellä olevan alkuperäisen sopimuskauden ajalta erääntyy välittömästi maksettavaksi kokonaisuudessaan ja (c) mitkään aiemmat Käyttäjän Raportteihin liittyvät tiedot eivät ole enää käytettävissä.

15. Palveluehtojen ja muiden käytäntöjen muuttaminen

Google voi muokata näitä ehtoja tai mitä tahansa muita Palvelua koskevia ehtoja esimerkiksi vastatakseen muutoksiin lainsäädännössä tai Palvelussa. Käyttäjän tulee tarkistaa ehdot säännöllisesti. Google tekee ilmoituksen näiden ehtojen mahdollisista muutoksista osoitteessa www.google.com/intl/fi/analytics/, Google Analyticsin käytännöissä osoitteessa www.google.com/analytics/policies tai muissa käytännöissä, joihin viitataan näissä ehdoissa, kunkin käytännön omassa URL-osoitteessa. Muutoksia ei sovelleta takautuvasti, ja muutokset tulevat voimaan aikaisintaan 14 päivän kuluttua niiden julkaisemisesta. Mikäli Käyttäjä ei hyväksy muokattuja Palvelun ehtoja, Käyttäjän tulee lopettaa Google Analyticsin käyttö. Tämän Sopimuksen muutokset eivät ole sitovia, mikäli (i) muutoksista ei ole ilmoitettu kirjallisesti ja niitä ei ole allekirjoittanut Googlen asianmukaisesti valtuuttama edustaja, (ii) Käyttäjä ei hyväksy päivitettyjä ehtoja verkossa tai (iii) Käyttäjä ei jatka Palvelun käyttöä sen jälkeen, kun Google on julkaissut Sopimuksen tai minkä tahansa Palveluun sovellettavan käytännön päivitykset.

16. Muut ehdot, sovellettava laki ja oikeuspaikka

Google vapautuu Sopimuksen suorittamisesta siinä määrin kuin suorittaminen estyy, viivästyy tai sitä häiritsevät Googlen kohtuullisen vaikutusvallan ulottumattomiin jäävät tekijät. Tämä Sopimus (mukaan lukien kaikki osapuolten kirjallisesti laatimat lisäykset) muodostaa koko sopimuksen Googlen ja Käyttäjän välillä tähän aiheeseen liittyen sekä korvaa kaikki aiemmat sopimukset ja ilmoitukset osapuolten välillä. Mikäli mikä tahansa tämän Sopimuksen ehto katsotaan pätemättömäksi mistä tahansa syystä, tällainen ehto muotoillaan uudelleen tarpeellisessa laajuudessa siten, että se voidaan saattaa voimaan suurimmassa mahdollisessa sallitussa laajuudessa osapuolten aikomuksen toteuttamiseksi, ja muut sopimuksen kohdat ovat edelleen kokonaisuudessaan voimassa. Tähän Sopimukseen sovelletaan Kalifornian (Yhdysvallat) osavaltion lakeja, ja Sopimusta tulkitaan Kalifornian lakien mukaisesti lukuun ottamatta sen kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa muiden maiden lakien, määräysten ja säädösten sekä Kalifornian lakien, määräysten ja säädösten välillä Kalifornian lakeja, määräyksiä ja säädöksiä pidetään ja sovelletaan ensisijaisina. Molemmat osapuolet hyväksyvät, että yksinomainen tuomiovalta Sopimukseen liittyvissä asioissa on Kaliforniassa sijaitsevan Santa Claran piirikunnan tuomioistuimilla. Tähän Sopimukseen ei sovelleta Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimusta kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista eikä Uniform Computer Information Transactions Act -lakia. Ohjelmistoon sovelletaan Yhdysvaltain vientimääräyksiä, eikä Ohjelmistoa saa viedä kauppasaarron piiriin kuuluviin maihin eikä käyttää kauppasaarron piiriin kuuluvissa maissa tai kauppasaarron piiriin kuuluvien henkilöiden toimesta. Kaikki Googlelle lähetettävät ilmoitukset on lähetettävä lakiasiainosastolle (Legal Department) osoitteeseen: Google Inc., 1600 Amphitheatre Parkway, Mountain View, CA 94043, USA. Ilmoitus on toimitettava 1. luokan kirjeenä tai lentopostina tai lähettipalvelulla ja katsotaan toimitetuksi vastaanottohetkellä. Mikäli Google jättää käyttämättä sille Sopimuksen mukaan kuuluvaa oikeuttaan tai ei vaadi Käyttäjää täyttämään Sopimuksen mukaista velvoitettaan, se ei tarkoita, että Google toimii samoin myös vastaisuudessa. Käyttäjä ei voi luovuttaa tai muulla tavoin siirtää mitään tämän Sopimuksen mukaisia oikeuksiaan ilman Googlen etukäteistä kirjallista suostumusta ja kaikki tällaiset yritykset ovat pätemättömiä. Googlen ja Käyttäjän välille ei muodostu juridista kumppanuutta, vaan kyse on itsenäisistä sopimuskumppaneista. Tämä sopimus on sitova ja astuu voimaan kunkin osapuolen vastaavien oikeusseuraajien ja luovutuksensaajien eduksi. Tämän Sopimuksen seuraavat kohdat jäävät voimaan myös Sopimuksen millä tahansa tavalla tapahtuvan päättymisen jälkeen: 1, 4, 5, 6 (poissulkien kaksi viimeistä lausetta), 7, 8, 9, 10, 11, 12, 14 ja 16.

Päivitetty viimeksi 5/24/2016

Oliko tästä apua?

Miten sivua voisi parantaa?
true
Valitse haluamasi oppimispolku

Käy osoitteessa google.com/analytics/learn. Se on uusi verkkosivusto, jonka avulla voit saada Google Analytics 4:stä parhaan mahdollisen hyödyn. Sivustolta löytyy videoita, artikkeleita ja esittelyitä sekä linkit Google Analyticsin Discordiin, blogiin, YouTube-kanavalle ja GitHub-datasäilöön.

Aloita oppiminen jo tänään!

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
12957152698108670644
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
69256
false
false