Google Ads ‑aikaraportti

Analysoi, miten hyvin mainoksesi toimivat päivän ja viikon aikana

Tästä raportista näet tilastot kellonajan (00–23) ja viikonpäivän (0/sunnuntai–6/lauantai) mukaan näkymän aikavyöhykeasetusten mukaisesti.

Jos myyt palvelua tai tuotetta tietyllä alueella tai tietyssä maassa, mainokset on hyvä kohdistaa tiettyihin tunteihin tai viikonpäiviin. Jos myyt maailmanlaajuisesti, tiettyihin aikoihin kohdistaminen ei ole niin tärkeää, sillä kello on aina jossakin päin maailmaa kaksitoista tai viisi.

Jos esimerkiksi myyt perhematkoja suosittuihin teemapuistokohteisiin, sinun kannattaa ehkä näyttää mainoksia tiiviimmin klo 11–13, kun vanhemmat ovat lounastauolla, ja uudelleen työpäivän päätyttyä klo 16–18, ja mahdollisesti klo 21–23, kun lapset ovat nukkumassa. Jos myyt nukahtamislääkettä, mainokset kannattaa kohdistaa klo 1–4 väliseen aikaan.

Jos olet sovelluskehittäjä, joka pyrkii saamaan latauksia uudelle pelille, saatat haluta kohdistaa mainokset päiviin ja kellonaikoihin, joina ihmiset todennäköisimmin käyttävät matkapuhelimiaan, kuten työmatkoilla arkiaamuisin ja arki-iltapäivisin, arki-iltaisin ja lauantaina ja sunnuntaina koko päivän.

Jos sinulla on oletuksia sen suhteen, mitkä kellonajat ja päivät sopivat parhaiten kampanjaasi, voit kohdistaa mainoksesi näihin ajankohtiin ja arvioida oletustesi osuvuutta raporttitietojen avulla. Voit myös aloittaa mainostamalla yhtä tiheään kaikkina kellonaikoina ja päivinä, tarkistaa tehokkaimmat ajankohdat aikaraportista ja kohdistaa sitten resursseja tulosten mukaisesti.

Voit lajitella datan Istunnon keskimääräisen keston tai Tavoitteen toteutumisten mukaan, jotta näet, saatko tiettyinä kellonaikoina enemmän aktiivisia käyttäjiä. Jos esimerkiksi huomaat, että käyttäjät viettävät sivustollasi tai sovelluksessasi enemmän aikaa ja tuottavat nopeammin tuloksia klo 18–21, sinun kannattaa korottaa hintatarjoustasi kyseiselle ajanjaksolle.

Voit myös lisätä esimerkiksi Avainsanan toissijaiseksi ulottuvuudeksi ja lajitella datan Tulojen mukaan, jotta näet, ovatko tietyt avainsanat tehokkaampia tiettyyn aikaan päivästä.

Lisätietoa

Lue Google Ads ‑ohjekeskuksesta, miten voit käyttää omavalintaista mainosten ajoitusta.

Oliko tästä apua?

Miten sivua voisi parantaa?
true
Valitse haluamasi oppimispolku

Käy osoitteessa google.com/analytics/learn. Se on uusi verkkosivusto, jonka avulla voit saada Google Analytics 4:stä parhaan mahdollisen hyödyn. Sivustolta löytyy videoita, artikkeleita ja esittelyitä sekä linkit Google Analyticsin Discordiin, blogiin, YouTube-kanavalle ja GitHub-datasäilöön.

Aloita oppiminen jo tänään!

Haku
Tyhjennä haku
Sulje haku
Päävalikko
4351073270306721959
true
Ohjekeskushaku
true
true
true
true
true
69256
false
false